Eikö muka Suomea miehitetty?

Helsingin Sanomissa oli tänään kirja-arvostelu, jonka ensimmäinen lause kuului näin:

Puna-armeija ei milloinkaan miehittänyt Suomea.

Mielenkiintoinen väite.

Lause voidaan nimittäin tulkita kahdella tavalla. Muutetaanpa sama lause myönteiseksi, mikä voidaan tehdä kahdella eri tavalla:

1) "Puna-armeija miehitti Suomea".

2) "Puna-armeija miehitti Suomen".

Ensimmäinen tulkinta viittaa siihen, että puna-armeija ei miehittänyt mitään osaa Suomesta.

Toinen tulkinta viittaa siihen, että puna-armeijan hallussa ei koskaan ollut Suomea kokonaisuudessaan.

Toinen tulkinta on todenmukainen, enkä palaa siihen enää.

Tarkastelen ensimmäistä tulkintaa.

Todellisuudessa puna-armeija on miehittänyt Suomea moneen eri otteeseen, ja sama miehitys jatkuu edelleen (miehitys-määritelmään palaan vielä myöhemmin).

Tärkeimmät miehitysalueet:

- Hanko talvisodan jälkeen jatkosodan alkuaikoihin saakka.

- Puolen Karjalasta talvisodan aikana.

- Karjala talvisodan ja jatkosodan jälkeen.

- Salla-Kuusamo talvisodan ja jatkosodan jälkeen.

- Kalastajasaarento talvisodan jälkeen.

- Koko Petsamo jatkosodan jälkeen.

- Porkkalan alue 1944 - 56.

"Suomi" tarkoittaa määritelmällisesti tätä:

Itsenäinen, suvereeni valtio, jonka itsenäisyyden on ensin tunnustanut entinen emämaa (josta Suomi on irtautunut) ja sen jälkeen kaikki aikansa merkittävät valtiot.

"Suomi" voi olla vain sellainen valtio, joka on tunnustettu kansainvälisesti suvereeniksi valtioksi.

Tunnustus voidaan antaa vain itsenäistymisen jälkeen (ei sitä ennen), ja ensin uuden valtion tunnustaa entinen emämaa, jotta itsenäisyys olisi todellinen. Siksi Kosovo ei ole vielä itsenäinen, koska Serbia ei sitä ole tunnustanut. Yhtä lailla Abhaasia ja Etelä-Ossetia eivät ole itsenäisiä valtioita, koska Georgia ei ole tunnustanut niiden itsenäisyyttä.

Mutta Venäjä nopeasti tunnusti Suomen itsenäisyyden. Asiassa ei siten ole mitään epäselvää.

"Miehitys"-sanasta väännettään aika ajoin kättä.

Kuten monet kiistanalaiset sanat (alkaen sanasta "erillissota", johon haluan palata myöhemmin), myös miehitys voidaan tulkita eri tavoin, ilman, että yksikään määritelmä olisi eksklusiivisesti ainoa oikea määritelmä.

Itse näkisin ainakin nämä tulkinnat:

1) Fyysinen miehitys

Alue on "miehitetty", jos siellä on miehiä aseissa. Jos alueella on ns. "sotilaallinen tyhjiö", eli siis ei miehiä aseissa, se ei ole miehitetty. Koska Karjalassa on Venäjän federaation miliisejä, sotilaita, upseereita, rajavartioston henkilökuntaa ja muita federaation virkamiehiä, Karjala on fyysisesti miehitetty Suomen alue (jonka kuulumisen Suomelle Venäjä siis on alun perin tunnustanut, kuten muutkin aikansa valtiot).

2) Laiton miehitys

Jos uusi valtio saa tunnustuksen entiseltä emämaaltaan, ja sen jälkeen muilta merkittäviltä valtioilta, silloin uuden valtion jokainen neliökilometri on laillisesti osa tätä uutta valtiota. Jos tunnustusten (sekä mahdollisten rajasopimusten, hyökkäämättömyyssopimusten, tilanteen vakiintumisen yms vaiheiden) jälkeen, vieras valtio, tai entinen emämaa, vaatii uudelta valtiolta sen alueita, siirtelee rajoja ja tuo joukkojaan tällaisille uuden valtion tunnustetuille alueille, kyseessä on laiton miehitys.

3) Moraaliton miehitys

Jos kaksi valtiota solmii sopimuksia, jotka perustuvat keskinäiselle luottamukselle, allekirjoituksille, lupauksille, vakuutuksille ja julkilausumille, ja sen jälkeen toinen sopimusosapuoli rikkoo sopimukset, pettää lupaukset, aloittaa sotia, tuo hyökkäävän armeijan joukkoja toisen valtion alueelle ja sen jälkeen liittää näitä maita omiin alueisiinsa, silloin se on petollisesti ja moraalittomasti alkanut miehittää toisen sopimuskumppanin alueita.

4) Juridinen miehitystarkastelu

Ainoa tarkastelu, jossa Venäjän ei voi sanoa miehittävän Suomen alueita, perustuu käsitekikkailuun, jossa Suomi on muka itse vapaaehtoisesti luopunut aiemmin sille kuuluneista alueista, ja tällä luovutuksella se on taianomaisesti muuttanut omat alueensa yhtäkkiä vieraan valtion "laillisiksi" alueiksi. Näin tehtyään Venäjä ei sitten "miehitäkään" näitä alueita, vaan siellä vaan sattuu olemaan suomalaisten kylien ja kaupunkien alueella venäläisiä sotilaita aseissa, jotka eivät olekaan "miehitysjoukkoja" vaan ... niin mitä?

Itse olen sitä mieltä, että puna-armeija miehitti Suomea, ja Venäjä edelleenkin pitää aseellisia joukkoja niillä Suomen alueilla, joiden kuulumisen Suomelle Venäjä osoitti:

- antamalla tunnustuksen Suomen itsenäisyydestä

- solmimalla vuonna 1920 sopimuksen maiden välisestä rajasta

- solmimalla hyökkäämättömyyssopimuksen 1932, jossa se vahvisti maittemme rajat

- pidentämällä hyökkäämättömyyssopimusta vuonna 1934.

Käsitteillä voidaan kikkailla, mutta jotta keskustelusta tulisi hedelmällistä, on käsitteet määriteltävä, ja selitettävä mitä käsitteillä tarkoittaa.

Musertava Karjala-keskustelu

Tämän päivän maailmassa ei tarvita Karjala-keskustelua masentuakseen. Riittää kun lukee talousuutisia.

Mutta jos elämä muuten hymyilee, ja kaipaa syväsukellusta ahdistuneen suomalaisen psyykeen mustimpiin syövereihin, kannattaa mennä Suomi24-keskustelupalstalle lukemaan "Karjalan palautuskeskustelua".

Karjala-keskustelu on periaatteessa samanlaista väittelyä kuin ilmastonmuutos-, evoluutioteoria- tai vaikkapa jatkosodan syyllisyyskeskustelu. Kaikissa näissä väittelyissä on "virallinen totuus", jonka takana on musertava määrä voimaa ja valtaa.

Vastapuolella on vaihtelevasti huomattava määrä älyllistä pohdintaa, moniarvoista argumentointia ja - pahoin pelkään - oikeassa olemisen sietämätöntä oivallusta.

Esimerkiksi "ilmastonmuutos" on lopullisesti "päätetty" musertavan tiedemiesjoukon toimesta. Ainakin media, poliitikot ja uusia autoja markkinoivat mainosmiehet ovat niin päättäneet.

Kukaan ei edes kehtaa muistuttaa, että kyse on pelkästä tulevaisuuden ennustuksesta, ei mistään tieteellisesti todistetusta tosiasiasta.

Evoluutioteoria on valettu betoniin ja nostettu ainoaksi oikeaksi totuudeksi, mutta siinäkin liikutaan niin kaukaisilla esihistoriallisilla ajanjaksoilla, ettei niitä voi täydellä varmuudella eritellä.

Jatkosodan tulkintoja johtaa "sodan voittajan historiankirjoitus", vaikka objektiivinen kokonaistarkastelu olisi hedelmällisempää.

Karjala-kysymyksen tapauksessa itsestään selvyyksiä, näitä musertavan ylivoimaisia argumentteja löytyy myös:

- raja on siellä missä se nyt on. Tämän tosiasian taakse on äärimmäisen helppo mennä. Ei näköjään haittaa, että rajan piirsi miljoonia tapattanut diktaattori, joka ensin sopi asioista Hitlerin kanssa. Ei haittaa, että raja syntyi sopimusrikkomusten ja hyökkäyssodan seurauksena. Riittää, että se on. Muut ovat siten "väärässä".

- Venäjä ei halua antaa Karjalaa takaisin. Tämä poleeminen väite ei perustu empiiriseen haastatteluaineistoon vaan oletukseen, joka eittämättä voi olla tottakin. Äärimmilleen vietynä voitaisiin todeta, että Venäjä voisi tuoda kaikki ydinaseensa Suomeen ja tuhota kaiken elämän Suomen alueelta, ja samalla taitaisi elämä loppua koko maapallolta.

Mistä siis keskustella jos näin on?

Karjalasta tulee keskustella siksi, että siitä voi keskustella. Missä media, siellä Karjala-keskustelu.

Jos Karjalasta vaiettaisiin, se osoittaisi kaiken inhimillisyyden kadonneen Suomesta ja suomalaisesta keskustelusta.

Karjala-keskustelua ei kuitenkaan käydä pelkästään tällä mainitulla tasolla. Suomessa ei jaeta journalistipalkintoja tai Finlandia-palkintoja tai ylipäätään anneta mitään tunnustusta siitä, että joku rikkoo tabuja, vapauttaa Karjala-keskustelua tai puolustaa suomalaisten ihmisoikeuksia.

Tämä tilanne on ongelma. Ongelma pahenee mitä lähemmäksi mennään Suomi24-tyyppistä sensuroimatonta Karjala-räävintää.

Todellisuudessa Suomessa harjoitetaan aikuisten koulukiusaamista heti, kun joku avaa Karjala-keskustelun.

Keinoja on monenlaisia. Yleisesti nimitellään keskustelijoita "kaheleiksi", "elämöijiksi", "hihhuleiksi" tai millä tahansa halveksivalla nimellä. Tietysti Karjalan palautuskeskustelijoita nimitellään vielä "ryssittelijöiksi", sen jälkeen kun heitä on nimitelty edellä mainituilla halventavilla nimityksillä. Suomalaisia saa kyllä nimitellä, jos suomalaiset puhuvat Karjalasta, mutta venäläisiä ei tietenkään saa nimitellä, tai muuten!

Keskustelijoiden persoona otetaan esille. Luetellaan keskustelijan asuinpaikka, ammatti, titteli, sukupuoli, ikä, harrastukset jne. Ilkutaan näillä. Tehdään niistä numero. Laitetaan persoona naurunalaiseksi.

Jos keskustelija liikkuu "kaupungilla" tai on julkisissa tiloissa, luodaan fyysisiä esteitä. Estetään Karjalan palautuskeskustelijalta pääsy Karjala-taloon tai Karjalan kesäjuhliin. Jos henkilö on jo sisätiloissa, ajetaan tämä ulos. Minulla on valokuvia yhdestä tällaisesta tapahtumasta.

Sepitetään mielikuvituksellisia tarinoita, jotka eivät pidä paikkaansa. Kerrotaan esimerkiksi, että joku Karjalan palautuksesta keskusteleva "ei enää saa viisumia Venäjälle", vaikka keskustelijalla on viisumi, tälläkin hetkellä.

Mielikuva, tai kielikuva, joka tästä syntyy on tämä: mennään Ison Selän taakse turvaan, ja sieltä käsin huudellaan hävyttömyyksiä. Iso Selkä on ydinasevaltio, "suurvalta", omnipotentti mahti, joka pystyy mihin tahansa. Näin uskotteleva "koulukiusaaja" tuntee olevansa itsekin vahva ja mahtava. Pönkitetyllä itsetunnolla voidaan sitten haukkua keskustelijoita ilman mitään pidäkkeitä.

Kuitenkin Suomessa on perustuslaki, ja ihmisyyttä turvaamaan on luotu YK:n ihmisoikeuksien julistus, jota myös Suomen laki myötäilee.

Valitettavasti laki ei suojele niitä, jotka jäävät "virallisen totuuden" tai esimerkiksi Venäjän oletetun suurvaltamahdin musertamiksi. Millään keskustelun säännöillä, puhumattakaan kohteliaisuussäännöillä, ei ole mitään tekoa, kun "virallinen totuus" jyrää.

Vielä yksi keskustelu, jossa nähdään samanlaisia elementtejä, on maahanmuuttokeskustelu. Tässä keskustelussa "virallinen totuus" on äärimmäisyyksiin menevä suvaitsevaisuus, jolla on kosketuspintaa vasemmistolaisuuteen, joka puolestaan väittää pitävänsä pesäeroa "natsistiseen" tai "fasistiseen" rasismiin. Puuttumatta tässä yksityiskohtaisemmin siihen, että vasemmistodebatissa on hyvinkin suvaitsemattomia elementtejä, voidaan todeta, että maahanmuuttokeskustelun toisinajattelijasiipi saa tuta "virallisen totuuden" musertavan voiman aina julkista häväistyskirjoittelua tai tutkintapyyntöjä myöten.

Kyllä, Venäjä voisi halutessaan tuhota kaiken elämän tältä planeetalta ja raja on edelleen siinä mihin diktaattori sen piirsi, mutta keskustelun oikeutuksen takaa Suomen perustuslaki.

"Karjala tulisi kalliiksi" Osa 2

Edellinen blogikirjoitus listasi Karjalan palautuksen jälkeisiä tulonlähteitä. Ensimmäisessä jaksossa annettiin kahdeksan esimerkkiä niistä rahavirroista, jotka tulisivat Karjalaan yksityisistä lähteistä. Toinen listaus kertoi, miten valtio voisi kerätä rahaa.

Tarkastelu saa inspiraationsa yleisestä (harha)luulosta, jonka mukaan "Karjala tulisi kalliiksi" eikä sitä siten voisi palauttaa.

Ennen palaamista itse tarkasteluun, tässä listataan hyötyjä siitä, että "Karjala tulisi kalliiksi".

MIKSI OLISI HYVÄ JOS KARJALA TULISI KALLIIKSI

1) Jos Karjala tulisi "kalliiksi", se pyörittäisi isoa liikevaihtoa, josta riittäisi jokaiselle jotakin.

2) Jos Karjala tulisi "kalliiksi", siellä riittäisi runsaasti työpaikkoja, osa näistä hyväpalkkaisia.

3) Jos Karjala tulisi "kalliiksi", suomalaisten tavarantoimittajien pyörät pyörisivät täysillä ja tulisi isoja tilauksia, talouskunto paranisi, voisi työllistää lisää ja osakkeenomistajillakin olisi kissanpäivät.

4) Jos Karjala tulisi "kalliiksi", silloin Suomen bruttokansantuote näkisi aika hyvät kasvulukemat ja Suomi suorastaan vaurastuisi!

5) Jos Karjala tulisi "kalliiksi", siellä olisi monenmoisia mahdollisuuksia lyödä rahoiksi ja rikastua.

6) Jos Karjala tulisi "kalliiksi", siellä voisi olla varakastakin asiakaskuntaa, ja investoinnit sinne maksaisivat itsensä pikaisesti takaisin.

7) Jos Karjala tulisi "kalliiksi", se houkuttelisi paikalle monenmoisia onnenonkijoita ja vakavia investoijia, ja suuri osa rahoituskuormasta tulisi yksityisten rahoittajien ongelmaksi.

* * *

Kuten edellinen tarkastelu todistaa, Karjalan "kalleuden" voi nähdä myös myönteisestä näkökulmasta. On syytä muistaa, että aina joku hyötyy, oli tilanne sitten mikä tahansa.

Nyt kun lamaa pelätään maailmanlaajuisesti, sen estäminen, ns. elvytys, tulee erittäin kalliiksi. En kuitenkaan usko, että kukaan niistä miljoonista, ehkäpä jopa miljardista ihmisestä maailmanlaajuisesti, joka jollakin tavalla hyötyy eri hallitusten elvytyksestä, pitää pahana tätä elvytystä.

Otetaan toinen esimerkki.

Lapsilisät tulevat varmasti kalliiksi Suomen valtiolle. Silti maassamme on tuskin ketään suomalaista, joka vakavissaan väittäisi, että lapsilisäjärjestelmä pitäisi lakkauttaa.

Ennen lamapuheita tiedettiin hyvin, että Suomen valtiolla on ylimääräistäkin rahaa. Jos Karjala olisi palautunut, rahaa olisi riittänyt.

Nyt kun lamasta puhutaan, Suomen valtio aikoo ottaa lainaa ja elvyttää. Kun valtio käyttää rahaa julkisiin rakennustöihin eli työllistää, silloin ollaan käytännössä kokemassa samaa kuin Karjalan palauduttua: valtio luo kysyntää ja työpaikkoja, ja talous kohenee.

* * *

Jos kuitenkin Karjala tulisi "kalliiksi" jollakin ikävällä tavalla?

Kyse on abstraktista pelosta, jota pitäisi osata konkretisoida.

KUKA MAKSAA JOS KARJALA TULISI "KALLIIKSI"

1) Joku pyytää rahaa keräykseen. On jokin järjestö, joka kinuaa rahaa. Järjestö lupaa laittaa Karjalaa kuntoon. Voit maksaa, mutta yhtä hyvin voit jättää maksamatta. Et siis maksa. Kukaan ei ole vielä ottanut sinulta rahaa.

2) Jokin Karjalaan investoiva osakeyhtiö järjestää osakeannin. Voisit mennä pörssiin ja ostaa osakkeita. Osakkeista voi tulla osinkoa, tai ne voi myydä, voitolla tai tappiolla. Kukaan ei kuitenkaan pakota sinua menemään pörssiin, etkä myöskään mene. Et maksa mitään. Rahasi ovat turvassa.

3) Karjala on palautunut, ja siellä tulee tontteja myyntiin. Ehkä myynnissä on kaupunkiasuntoja ja omakotitalojakin. Jos menisit kiinteistökauppoihin, saisit isolla rahalla kivan järvenrantatontin, ja valtio laittaisi verolapun perään. Moni näyttää ostavan kivoja tontteja, sadat tuhannet eurot vaihtavat omistajaansa, mutta kukaan ei siihen pakota. Rahat jäävät tilillesi eikä verojakaan tarvitse sitten maksaa.

4) Edellinen kohta on monen kohdalla toteutunut, ja nyt valtio muistaa kiinteistöverolapulla. Jokainen maata sieltä perinyt tai ostanut joutuu maksamaan, mutta kun itse jäit Laatokan rantatonttikauppojen junasta, eivät verot koske sinua. Rahat ovat edelleenkin tililläsi - penniäkään et ole vielä maksanut.

5) Samaan aikaan Karjalassa jo alkaa tapahtua. Moni yritys on päässyt vauhtiin. Kauppa käy. Joku jo rakentaa kesämökkiä Laatokan rantaan. Yrityksillä maksuliikenne jatkuu vanhaan tuttuun tapaan: ennakot maksetaan työpaikoista, alvit myynneistä ja ennakkoverot oletetusta voitosta. Nyt kuitenkin on niin, että sinä et ole lähtenyt Karjalan eldoradoon kultaa vuolemaan, joten näitä veronmaksuja ei sinun kohdallesi ole sattunut. Rahat makaavat edelleenkin tililläsi.

6) Karjalan palautumisesta on jo kulunut tovi, etkä vieläkään ole maksanut senttiäkään. Kuitenkin Karjalan piti tulla "kalliiksi". Oma työpaikkasi on säilynyt, ja siinä suunnassa on tapahtunut jotakin merkillistä. Karjalan palautus loi aika paljon uusia työpaikkoja, ja moni työkaveri itse asiassa on painunut Karjalan savotalle tekemään tulosta. Työvoimasta on melkein jo pulaa, ja siksi oma työnantajasi on lupaamassa jopa palkankorotusta, kun muuten ei saa työvoimaa pysymään. Ei voi mitään: palkka on nousussa, eikä niitä pelättyjä veronkorotuksiakaan lopulta tullut. Ilmeisesti poliitikoilla oli pelko ahterissa - eivät uskaltaneet korottaa veroprosentteja. Siellä oli tosiaankin pää kylmänä: hetken jo pelättiin, että valtion budjetti ei pysy kasassa, mutta lopulta verokertymä kasvoi yllättävän suureksi, ja ensimmäiset vuosibudjetit pysyivät balanssissa. Jopa veroprosenttien alentamisestakin puhutaan oikeistopuolueissa. Karjalan palauduttua pari vuotta mentiin aikamoisessa talouskasvussa, eikä itse asiassa vähään aikaan näy hidastustakaan. Monet kaverit viestittävät jo Karjalan olevan aikamoinen kultakaivos... mutta ei sinne ilkiä mennä - tulee "kalliiksi" moinen!

Kirja-arvostelu "Karjalan palautus kuin tukka takussa"

Maisteri Veikko Saksi on 2000-luvun Herra Karjalanpalautus, jonka saavutukset ja toiminta ylittävät kaikkien muiden elävien suomalaisten ansiot tällä saralla.

Saksin tuore kirja Karjalan palautus kuin tukka takussa on ainutlaatuinen teos aiheesta, jota Suomessa on harvoin käsitelty. Kirjahyllyssäni on tuskin puolta tusinaa tätä teemaa käsittelevää kirjaa.

Veikko Saksi vetää tunnetusti ProKarelian nettisivustoa. Sinne on koottu laaja valikoima materiaalia, mutta suuren osan sivuston kirjoituksista kirjoittaa Saksi itse.

Näistä kirjoituksista on koottu tämä Tallinnassa painettu pehmeäkantinen nide. Kirja on eittämättä pamfletti, mutta 240-sivuisena siinä riittää luettavaa.

Kirja koostuu helposti luettavista nettikolumneista, joita kutakin värittää Jouko Rostilan "pilapiirros". Tämä materiaali on arvokas lisä kirjan herättämään keskusteluun.

Kirja koostuu 33 artikkelista, joista kussakin toistetaan samoja teemoja. Saksin ajatuksiin on helppo yhtyä: miksi me vaikenemme? Miksi ylläpidämme syyllisyyttä? Miksi emme ole Karjala-kysymyksen edessä yhtä avoimia kuin yleisissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Saksia on joskus arvosteltu käsitteen win-win liiallisestakin toistamisesta. Useimmissa artikkeleissa toistuu tämä käsite. Toistolla on kuitenkin selkeä tavoite. Sillä pyritään helpottamaan ahaa-elämyksen syntymistä.

Jos Saksi olisi vilauttanut win-win-käsitteen yhteen tai kahteen kertaan, sitä ei olisi huomattu. Nyt se pomppaa näkyville jokaisessa artikkelissa, ja se vaatii ajattelemaan.

Jos Karjalan palautus on win-win-tapahtuma, eli sellainen, jossa sekä Venäjä että Suomi hyötyvät (toki hyvin eri tavoin), silloin "Karjalan palautus tietää sotaa" tai "Suomi tarvitsee Natoa ottaakseen Karjalan takaisin" osoittautuvat pelkäksi sotahullujen propagandaksi.

Saksin kirja on sopivaa iltaluettavaa - itse jaksoin käydä yhden tai korkeintaan kaksi lukua kerrallaan. Tahti on sopiva. Näin pystyy askel kerrallaan arvioimaan omia ennakkoluulojaan tai kieroon kasvaneita asenteitaan.

Kirjan pamflettimainen luonne johtaa siihen, että se on vahvimmillaan asennemuokkaajana ja rohkaisijana ajattelemaan toisin kuin mihin suomettunut Suomi on meitä kaikkia aivopessyt.

Sen sijaan faktatiedot ovat niin ja näin. Saksi heittelee lukuja tai väitteitä ilman minkäänlaisia lähdeviitteitä tai tarkennuksia. On todennäköistä, että osa näistä "faktoista" onkin ainakin osittain virheellisiä. Toisaalta tämä ei haittaa pamflettikirjassa, jonka oleellinen anti on uusien ajatusten herättämisessä, ei numeroiden tai vuosilukujen luettelemisessa.

Itse hankin kirjan Lappeenrannan Karjala-myymälästä. Se on tietääkseni ainoa Karjala-aiheisiin kirjoihin ja tuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppa koko Suomessa. Asialla on merkitystä. Jos Yhdysvalloissa tai jossakin muussa moniarvoisessa yhteiskunnassa olisi jokin vaiettu kysymys, josta olisi vaikea löytää tietoa, aiheen ympärille syntyisi "resource center" -tyyppistä infoa. Aiheesta kiinnostuneet jakaisivat tietoa siitä, mistä voisi parhaiten löytää vaietusta kysymyksestä tietoa, kirjallisuutta tai peräti myyntipisteitä. Karjala on sellainen vaiettu kysymys, josta on hankala löytää materiaalia. Saksin kirja tuskin tulee löytämään tietään suurten kirjakauppaketjujen myyntitiskeille, joten kirjaa pitää hieman etsiskellä.

Toivoisin tietysti toisin. Kirjan tulisi löytyä jokaisen suomalaisen yöpöydältä - lukukokemus voisi vapauttaa useammankin suomalaisen turhista ennakkoluuloista tai asenteista. Ja mikä onkaan mukavempaa kuin vapautuminen turhista kahleista!

Veikko Saksi: Karjalan palautus kuin tukka takussa
ISBN 978-951-98494-3-0

Sananvapaus: miksi Karjalasta täytyy puhua?

Karjalasta puhutaan. Kuitenkin nettikeskusteluissa karjalakeskusteluihin ryntää aina niitä, jotka haluaisivat hillitä keskustelua tai suorastaan haukkuvat muut keskustelijat.

Sinänsä Karjala-keskustelu ei välttämättä ole ainoa aihe, jossa ilmenee muiden keskustelijoiden haukkumista ja jutustelun vetämistä sivuraiteille.

Karjala on kuitenkin täysin poikkeava keskusteluaihe, koska siihen liittyy niin paljon kollektiviista surua, tabuja ja padottua vihaa (tai muita padottuja tunteita).

Karjalasta ja Karjalan palautuksesta täytyy saada puhua, ja siihen on ainakin kolme hyvää syytä:

1) Jos Karjala ei palaudu

Oletetaan sellainen epätodennäköinen skenaario, ettei Karjalaa palauteta enää milloinkaan itsenäisen Suomen yhteyteen.

Kannattaako siis Karjalasta enää puhua, tai "elämöidä"?

Kyllä. Totta kai.

Jos Karjala ei palaudu, silloin voidaan todeta: ainakin saimme vapaasti keskustella.

Jos Karjala ei palaudu ja siitä on puhuttu vapaasti: ainakin teimme kaikkemme. Katsoimme mihin se riittää. Tämä asia kuitenkaan ei tullut kuntoon, mutta ainakin siitä saatiin hyvät väittelyt.

Puhuminen auttaa myös silloin, kun ahdistaa. Jos puhuminen kielletään, silloin ahdistaa vielä enemmän. Vapaa keskustelu on henkistä terapiaa. Siksi usein vaaditaan:

Vapauttakaa Karjala-keskustelu!

2) Karjala palautuu, koska siitä puhutaan

Silloin kun Karjalan palauttamisesta ei puhuttu mediassa tai missään julkisuudessa, silloin Karjala pysyi Neuvostoliiton osana.

Voidaan vain jossitella, jos Suomessa olisi vallinnut sananvapaus vuoden 1944 jälkeen niin kauan kuin punafasistinen imperiumi oli olemassa, olisiko Karjala voitu palauttaa roistoimperiumin olemassaolon aikana tai välittömästi sen jälkeen.

Suomi on kuin konserttisali, jossa jokainen pysyy paikallaan eikä tee mitään. Jos yksi ihminen aloittaa voimakkaan taputtamisen, pian siihen yhtyy muutkin ja lopulta koko sali taputtaa.

Jos kukaan ei avaa suutaan, ei kukaan puhu Karjalasta.

Suomessa ei ole sellaista automaattista Karjala-keskustelua, joka on ajasta ja paikasta riippumatta aina olemassa.

Karjalasta täytyy varta vasten alkaa puhua, koska aihe ei esiinny mediassa kuin harvoin jos silloinkaan.

Jos yksi ihminen aloittaa avoimen Karjalan palautuskeskustelun, siihen voi liittyä. Jos kukaan ei aloita, ei olemattomaan keskusteluun tietenkään voi osallistua.

Keskustelu on ehdoton edellytys Karjalan palauttamiselle. Jokainen on tervetullut osallistumaan rakentavaan, asialliseen Karjala-keskusteluun. Se saattaa johtaa myönteiseen lopputulokseen.

3) Karjala palautuu keskustelusta riippumatta

Oletetaan sellainen toivottava skenaario, että Venäjä oma-aloitteisesti palauttaa Karjalan.

Jos Karjalasta on ehditty keskustella tätä tilannetta ennen, on kansalaisilla edes jonkinlainen peruskäsitys siitä, mikä alue on kyseessä, mikä on sen historia ja miksi puhutaan Karjalan "palauttamisesta".

Terve suomalainen itsetunto ei ylläpidä tabuja eikä pelkää mörköjä tai karhuja tai ryssiä.

Henkisesti terve suomalainen keskustelee mistä aiheesta tahansa, myös Karjalasta, sen palauttamisesta, sen historian vaiheista, Neuvostoliiton punafasistisesta aluelaajennuksesta, jota se edisti väkivallalla ja hyökkäyssodilla jne.

Jos Karjala palautuu keskustelusta riippumatta, hyvä. Tulipahan etukäteen käytyä kaikki mahdolliset kysymykset läpi, niin ei tule yllätyksiä!

Karjalakeskustelu ja vuosi 2008

Päättynyt vuosi oli tyydyttävä, jos sitä arvioidaan sananvapauden ja keskustelun avoimuuden osalta. Tilanne parani joulukuussa, kun Yleisradio kunnostautui näyttämällä melkeinpä päivittäin dokumentteja Karjalasta. Useissa näistä puhuttiin avoimesti myös Karjalan palautuksesta, puolesta ja vastaan.

Sen sijaan painettu media, etenkin Helsingin Sanomat, vaikeni suomettuneeseen tyyliinsä koko aiheesta.

Vuoden aikana jatkettiin vielä keskustelua siitä, mitä Mauno Koivisto halusi ja mitä uuden Venäjän johto halusi Karjalan suhteen vuonna 1991. Keskustelussa vuonna 2007 oli saatu todisteet siitä, että Koivisto sai lähestymistä mutta esti Karjalan palautuskeskustelun etenemisen.

Kielteinen keskustelukulttuuri liittyy jatkosotaan. Kansakunnalla olisi oleellisempiakin kysymyksiä kuin jatkosodan yksityiskohdat. Silti presidentin kutsumaa foorumia myöten kansallinen itseruoskinta halusi päätyä lopputulokseen, jossa demokraattinen ja Karjalansa juuri menettänyt Suomi sotikin pyrkien natsien sodanpäämääriin.

Myönteisenä aiheena keskustelussa oli aikansa lakia rikkonen sotatuomionäytelmän tuomioiden purkaminen. Korkein Hallinto-oikeus väittä purkamista mahdottomaksi, mutta asiasta kuitenkin keskusteltiin. Toistaiseksi kansakunta tuomitsi itse itsensä, vaikka valvontakomissiota tai Neuvostoliittoa ei enää ole.

Korkealla tasolla Karjalaa käsiteltiin myös uuden ulkoministerin Alexander Stubbin myötä. Kävi ilmi, että hänen isänsä Göran Stubb oli asunut Käkisalmen kaupungissa (osoitteessa Vuorikatu 4). Perhe oli tullut Käkisalmeen Viipurista. Stubb ei kuitenkaan antanut Karjalan palautuksen suhteen myönteisiä kannanottoja.

Karjala-keskustelua ylläpiti säännöllisesti sekä ProKarelia että Aluepalautus.

ProKarelia jatkoi keskustelua taustoituksella - suomalaisen itsesensuurin pohtimisella. Toinen linjaus oli Venäjän nykytilan pohdinta, usein kriittisin äänenpainoin.

ProKarelia julkaisi uuden kirjan: Karjalan palautus kuin takku tukassa. Kirjaa arvioidaan tässä blogissa lähiaikoina.

Aluepalautus oli astetta räväkämpi lausunnoissaan. Kaksi merkittävää uutispommia lähti Aluepalautuksen suunnalta:

- Se oli julkistamassa valtausta Suomen ja Viron aluevesien yhtymäalueella. Valtaus oli teknisesti mahdollinen lain vaatimalla 5000 euron talletuksella. Valtaus jätettiin mediassa lähes huomiotta, ja sen todenperäisyyttä jopa epäiltiin. Valtauksen syyksi epäiltiin Nord Stream -kaasuputken rakentamisen estämishalua. Toisaalta juuri tätä perustetta epäiltiin syyksi siihen, että valtaus käytännössä vaiettiin mediassa.

- Aluepalautus sai uhkauksen venäläiseltä äärijärjestöltä. Uhkaukseen kuului vaatimus "rauhoittua" ja lopettaa aluepalautuksen vaatiminen. Vaatimusta vahvistettiin kaukasialaisen iskuryhmällä. Aluepalautus otti yhteyttä Suomen poliisilaitokseen ja väitti tulleensa terroristiuhkauksen kohteeksi. Poliisi ei ottanut asiaa käsitelläkseen. Oliko kyseessä suomettunut Venäjän pelko (Venäjältä tulevien uhkausten asettaminen tärkeysjärjestyksessä korkeammalle tasolle kuin Suomen kansalaisten turvallisuuden suojeleminen)?.

Samaan aikaan laillisia keinoja käytettiin edistämään pakkoluovutetun alueen yksittäisten tonttien palauttamista. Asiaa ajava Kari Silvennoinen vei asian Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Myöhemmin annettu tuomio oli pettymys.

Karjalan Liitto jatkoi pysähtyneisyyden aikaansa valitsemalla jälleen hallituspuolueen kansanedustajan jatkamaan toimintaansa. Liittoa on syytetty siitä, että se keskittyy "karjalanpiirakoihin, kansantanhuihin ja kyykkään" eikä Karjalan alkuperäisasukkaiden ihmisoikeuksien ajamiseen.

Vuonna 2008 suomalaiset saivat mahdollisuuden keskustella Karjalasta vain harvoilla siihen erikoistuneilla nettisaiteilla. Suomi24-keskustelu on jo vuosien ajan ollut silkkaa keskustelun terrorisoimista. ProKarelia ja myös Helsingin Sanomien Karjala-keskustelua jatkanut "kestoaiheet" on jo aiemmin lakkautettu.

Keskustelua häiritsee venäläisistä äärilaitaa edustavista suunnista tuleva disinformaatio, jopa pelottelu. Samassa hengessä keskustelua haittaa suomettuneet äänenpainot, jotka korostavat Suomen syyllisyyttä jatkosodassa, ja siten ainakin teoreettista Neuvostoliiton oikeutusta anastaa itsenäiseltä valtiolta tämän laillisia alueita haltuunsa.

Karjala-kysymyksen "onneksi" kansainvälinen talous joutui vakavaan taantumaan. Öljyn ja muiden raaka-aineiden (kaasua lukuun ottamatta) hinnat suorastaan romahtivat. Venäjä oli ehtinyt hintojen ollessa huipussaan osoittaa luonteensa uhittelevana, pullistelevana ja yhä uusia vaatimuksia esittävänä häirikkönä. Öljyn hinnanlasku eittämättä tulee rauhoittamaan Venäjää ainakin jollakin tasolla. Venäjä joutuu etsimään ratkaisuja ongelmiin, eikä enää pelkästään luomaan ongelmia. Karjalan palautus voisi olla sellainen myönnytys kansainväliselle yhteisölle, jolla Venäjä pyrkisi "ostamaan" muita, sille tärkeämpiä etuja.

Vuoden 2009 edetessä seurataan Karjalakeskustelua tiiviisti.

Dokumentti Itä-Karjalasta

Tänään televisio näytti harvinaista "herkkua": saksalaisen toimittajan dokumentin Itä-Karjalasta. Muutamaa kömmähdystä lukuun ottamatta se onnistui avaamaan venäläistä lähihistoriaa paremmin kuin mitä suomalaisessa televisiossa on aikoihin nähty - tai koskaan!

(Kannattaa muistaa, että televisio on sen alkuajoista alkaen ollut olemassa sotienjälkeisessä maailmassa. Siksi Karjalasta tai Venäjästä avoimesti kertovat dokumentit tekevät helposti sananmukaisesti historiaa!)

Dokumentti kulki Ääniseltä Solovetskin saarelle eli kokonaisuudessaan Itä-Karjalassa tai Arkangelin alueella. Ohjelman kömmähdys oli kysymys Äänisen saarella asuvalta venäläiseltä: onko tämä alue mielestänne Suomea vai Venäjää?

Kukaan ei pidä Itä-Karjalaa osana Suomea! Ehkä toimittajalta oli jäänyt katsomatta 1920-30-lukujen karttoja.

Mutta pitääkö meidän syyttää saksalaista toimittajaa, kun Suomen historia on hämärän peitossa useimmille suomalaisillekin toimittajille! Useinhan Karjalan palautuskeskustelu sekoitetaan Venäjän Karjalan (tasavallan) asemaan!

Muuten dokumentti peilasi itäkarjalaisen tragedian vaiheita. Kizhin saaren perinnekuoron jäsenet olivat korkeasti koulutettuja pietarilaisia, ja vain yksi jäsenistä osasi yhden sanan karjalaa (tai suomea): "terve!".

Sen jälkeen elettiinkin Stalinin ajan kauhun hetkiä: Stalinin vainoissa kuoli eri kansallisuuksia edustavia siviilejä - kamera viipyili juutalaisten surmattujen hautakivessä.

Stalinin kanavan orjatyössä kuoli 30 000 siviiliä. Kanavan karmeasta historiasta kertonut paikallinen vertasi kanavatyömaata keskitysleiriin: orjat kuolivat työhön, kylmyyteen ja nälkään.

Vienan Kemissä oli saksalaisten sotavankien (1946) muistomerkki, ja Vankileirien Saariston sadan tuhannen uhrin muistoristi.

Solovetskin saarella tutustuttiin Venäjän ensimmäiseen GULAG-museoon. Solovetskin saarin oli Euroopan ensimmäinen keskitysleiri, jossa oli yhtä aikaa jopa 30 000 vankia, ja yhteensä sen painajaisen kävi läpi yli 800 000 vankia. Kamera lipui uhrien kuvien ohi: "teloitettiin, 10 vuotta vankeutta, 5 vuotta vankeutta, teloitettiin..."

Solovetskin keskitysleirillä tehtiin joka päivä 14 - 16 tuntia pakkotyötä.

Kyltti Solovetskin leirillä:

Ajamme ihmiskuntaa rautaisin ottein kohti onnea.

Solovetskin siviilien kommentit vuonna 2007 olivat surkeaa kuultavaa: "kaikki rapistuu". "Eläkeläisten tilanne on kauhea".

Ohjelma tuomitsi Venäjän: "Saksassa natsitaustat selvitettiin, Venäjällä tätä ei ole tehty".

Syykin on selvillä. Presidentti on "tsekisti" (KGB:n entinen työntekijä), ortodoksisen kirkon patriarkka on tsekisti, kansanedustajat ovat tsekistejä.

Ohjelman sanoma, joka ymmärrettävästi tuli esille saksalaisten tuottamassa ohjelmassa, mutta venäläisellä suulla sanottuna: Solovetskin saari on ensimmäinen askel siinä kehityksessä, joka jatkui Auschwitzissä ja Buchenwaldissa.

* * *

Saksalaisdokumentti onnistui luomaan itäkarjalaiseen maisemaan ensimmäistä kertaa historiallisen kehikon siitä terrorista, jota Stalinin diktatuuri ylläpiti ennen kuin Stalin aloitti yhteydenpidon natsi-Saksaan, minkä seurauksena puna-armeijan rosvojoukko aloitti hyökkäyssodan Suomea vastaan, minkä seurauksena Suomen lailliset ja tunnustetut alueet idässä siirtyivät Venäjän hallinnon alle, missä ne tänäkin päivänä ovat.

Kaiken tämän taustoituksen kertoivat venäläiset itse. Kuuntelevatko suomalaiset?

Testaa: kuinka vapaata on sananvapautesi!

Perustuslaki takaa sananvapauden, joten lain mukaan kuka tahansa saa "rikkoa tabuja" ja lausua ääneen sen, mikä mieltä painaa.

Jokainen tietää, ettei sananvapaus ole käytännössä itsestään selvyys. Suomessakaan. Suomessa on kärsitty ainakin vuodesta 1944 pahanlaatuisesta itsesensuurista, jolla on leimaava sana, "suomettuminen".

Valmistimme asteittain kohoavan sananvapaustestin, jonka avulla voit määritellä oman paikkasi sananvapauden asteikoilla:

1 Ajattelet mielessäsi: "Karjala takaisin!"

2 Sanot yksin ollessasi ääneen: "Karjala takaisin!"

3 Sanot hyvälle ystävällesi: "Karjala takaisin!"

4 Sanot usean ystäväsi porukalle: "Karjala takaisin!"

5 Sanot osin tuntemattomalle ihmisryhmälle: "Karjala takaisin!"

6 Kirjoitat nettiin julkiselle sivustolle: "Karjala takaisin!"

7 Kirjoitat sanomalehden yleisosastolle: "Karjala takaisin!"

8 Sanomalehti julkaisee kirjoituksesi: "Karjala takaisin!"

9 Puhut julkisessa tilaisuudessa suurelle yleisölle: "Karjala takaisin!"

10 Esiinnyt radiossa: "Karjala takaisin!"

11 Esiinnyt televisiossa ja sanot: "Karjala takaisin!"

12 Tunnettu julkisuuden henkilö sanoo mediassa: "Karjala takaisin!"

13 Poliitikko tai vastaava valtaapitävä henkilö sanoo julkisuudessa: "Karjala takaisin!"

14 Suomalainen julkisuuden henkilö sanoo kansainväliselle medialle: "Karjala takaisin!"

15 Poliitikko sanoo eduskunnan istuntosalissa: "Karjala takaisin!"

16 Ministeri sanoo julkisuudessa: "Karjala takaisin!"

17 Presidentti sanoo julkisuudessa: "Karjala takaisin!"

18 Presidentti ja hallitus antavat lausunnon, että Karjala tulisi palauttaa.

19 Maan johto tekee aloitteen Karjalan palauttamisesta Venäjän suuntaan.

20 Suomen johto aloittaa julkiset toimenpiteet Karjalan palauttamiseksi ja järjestää asiasta kansainvälisen lehdistötilaisuuden.

Mille tasolle pääsit?

Karjala-aiheisia nettikirjoja

Saimme palautetta. Blogissamme oli kommentoitu Karjalan palautusstrategioita.

Palaute linkitti ProKarelian sivustolle nettikirjaan Karjalan palautus.

Samalta sivustolta löytyy myös nettikirja Karjalan Tragedia.

ProKareliasta kerrotaan, että

[Karjalan palautus -kirjaa] sivusta täydentävät Venäjä kriisissä ja Karjalan palautus kuin tukka takussa -kirjat. Nekin ovat netissä, mutta eivät julkisessa levityksessä. Katson sopivan ajankohdan, milloin ne kannattaa tuoda nettiversioina esille.

Karjala-aiheisten kirjojen ilmestyminen maksuttomina nettikirjoina on uusi aluevaltaus Karjala-keskustelun lisäämiseksi.

Kannatan!

Karjala ja "väestöongelma"

Olen viime viikkoina lukenut paljon blogeja, joissa käsitellään avoimesti maahanmuutto-ongelmaa. Tunnetuin näistä blogeista on kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon Scripta, mutta myös muita herkullisia on, kuten tämä , jossa on myös paljon kiinnostavia linkkejä.

Blogit ovat erinomainen asia käsitellä asiallisesti ja perusteellisesti kysymyksiä, jotka askarruttavat suomalaisia, mutta joista eivät mediavaltaa käyttävät monopolilehdet tai muut mielipidevaikuttavat halua puhua.

Koska maahanmuutto on kuuma peruna, josta löytyy loputtomasti debattia netissä, on syytä analysoida Karjala-kysymystä tässä valossa.

Olisiko Karjalan palautus pelottava maahanmuuttopainajainen? Pitääkö Karjalan palautusta vastustaa maahanmuuttopainajaisten takia?

KARJALAN NYKYVÄESTÖ

Karjalan nykyväestön määrää voi arvioida venäläisistä lähteistä. Vuonna 2002 järjestettiin väestönlaskenta, jonka tulokset eivät ole sellaisenaan käytettävissä. On kuitenkin tehty arviolaskelma Karjalan nykyasukkaiden määrästä. Se näyttää tältä:

Karjalan Kannas 274 816
Laatokan Karjala 96 330

Lukuja voidaan tarkastella myöhemmin tarkemmin jossakin toisessa kirjoituksessa.

Yhteensä Suomen pakkoluovuttamassa Karjalassa asui siis vuonna 2002

371 146 sielua.

Entäs nyt? Venäjän laskennallinen väestönkasvu on ollut viime vuosina -0,6% eli siis miinusmerkkinen.

Jos tämä luku sovelletaan sellaisenaan Karjalan asukaslukuun, vuonna 2005 Karjalassa olisi asunut 364 361 asukasta, vuonna 2007 tasan 360 000 asukasta ja vuonna 2009 355 694 asukasta.

VISIO 1 - KAIKKI JÄÄVÄT KARJALAAN

Karjala palautuu, ja noin 350 000 asukasta jää asumaan Karjalaan. Hyvin epätodennäköinen skenario, jossa Venäjä ei onnistuisi vaatimaan yhdenkään työntekijänsä (rajavartiosto, miliisi, armeija, virkamiehet, näiden perheet ja viiteryhmät) siirtämistä palvelemaan uusvanhaa rajaa. Venäjä näkisi tilanteen, jossa se menettäisi pari sataa tuhatta työikäistä virkamiestä, miliisiä, rajavartijaa, upseeria jne. Suostuisiko Venäjä tällaiseen työvoiman menetykseen?

VISIO 2 - SIVIILIVÄESTÖ JÄÄ KARJALAAN

Karjala palautuu. Venäjä kutsuu uusvanhalle rajalleen rajavartioston ja muut virkamiehet, miliisit, armeijan henkilöstön, näiden perheet ja viiteryhmät Rajajoen itäpuolelle palvelemaan Venäjän Federaatiota, kuten he tekevät tälläkin hetkellä. ProKarelian arvio:

Karjalaan jäisi 200 000 asukasta.

VISIO 3 - SUURIN OSA MUUTTAA POIS

Karjala palautuu. Edellä maininnut virkamieskunta viiteryhmineen siirtyy palvelemaan isänmaataan uusvanhan rajan tuntumaan. Lisäksi muualta Venäjältä, Ukrainasta tai Valko-Venäjältä vuoden 1944 jälkeen siirretty väestö ainakin osittain palaa alkuperäiselle kotiseudullensa. Suuri osa nuorisosta näkee tilaisuutensa tulleen ja muuttaa houkuttelevaan Pietariin tai Petroskoihin.

Karjalaan jää 100 000 asukasta tai alle.

VISIO 4 - LÄHES KAIKKI MUUTTAVAT POIS

Karjala palautuu. Kaikki kohdan kolme ihmiset muuttavat pois, ja lisäksi Venäjä evakuoi puolipakolla muutkin pois. Vain harvat eläkeläiset, aktiiviset nuoret aikuiset tai suomensukuiset vastustavat pakkoevakuointia ja jäävät Karjalaan.

Karjalaan jää 10 000 asukasta.

KARJALAN NYKYASUKKAIDEN KOHTALOITA

Jos Karjala palautuu, sinne jää asukkaita. Tarkastellaan visio 2:n mukaista skenaariota, jossa Karjalaan jää 200 000 nykyasukasta. Mitä sitten tapahtuu?

Visio 1 - kaikki jäävät paikalleen

Tässä visiossa Suomen yhteyteen liitetty Karjala (raja siirretään uusvanhalle paikalleen) avaa nykyisen rajan, jonka yli saa esteettömästi liikkua kaikista sen nykyisistä kohdistaan.

Kukaan nykyasukas ei muuta nykyisen Suomen alueelle, jolloin mikään ei väestöllisesti muutu nykyisen Suomen alueella.

Suomeen palautettava Karjala on tällöin 200 000 asukkaan alue, jonka väestöntiheys on 7,4 asukasta neliökilometrillä. Se on huomattavasti harvemmin asuttu kuin nykyinen Suomi (16 asukasta neliökilometrillä), puhumattakaan samojen leveysasteiden Suomesta (noin 30-40 asukasta neliökilometrillä).

Suomeen liittyy siis harvaan asuttu alue, jonne mahtuu moninkertainen muu väestö, jotta päädyttäisiin samaan väestöntiheyteen kuin missä nykyinen Suomi on.

Visio 2 - muuttoja Suomen sisällä 50/50

Karjalan palauduttua 100 000 asukasta jää Karjalaan. Tällöin Suomeen liittyy alue, jossa väestöntiheys on enää 3,7 asukasta neliökilometrillä.

Muun Suomen alueelle tulee 100 000 asukasta. Näiden ihmisten vaikutus nykyisen Suomen väestöntiheyteen on 0,3 asukasta neliökilometrillä. Suomen asukastiheys muuttuisi siis 16 + 0,3 = 16,3 asukasta neliökilometrillä.

Jokaista nykyiseen Suomeen muuttavaa nykyasukasta vastaisi 52 suomalaista. Sadan satunnaisen suomalaisen joukossa olisi siis kaksi Karjalan nykyasukasta.

Jos nämä asukkaat jakaantuisivat tasan jokaiseen Suomen kuntaan (ennen vuodenvaihteen kuntaliitoksia), jokaiseen kuntaan tulisi noin 240 Karjalan nykyasukasta. Pienissä kunnissa he olisivat näkyvä väestönosa, kaupungeissa heitä ei erottaisi katukuvassa.

Jos väestö jakautuisi suhteessa kaupungin tai kunnan asutukseen, Helsinkiin riittäisi runsaat 10 000 Karjalan nykyasukasta, Tampereelle noin 4200 asukasta.

Visio 3 - kaikki nykyasukkaat nykyiseen Suomeen

Jos Karjalan palauduttua kaikki nykyasukkaat siirtyisivät nykyisen Suomen puolelle, lukemat voidaan kertoa kahdella edellisestä tarkastelusta. Kussakin sadan suomalaisen joukossa olisi neljä Karjalasta siirtynyttä nykyasukasta.

Karjalassa tilanne olisi dramaattisempi. Koko Viipuri tyhjenisi täysin. Kaikki vanhat kaupunkiasunnot voitaisiin palauttaa alkuperäisille omistajilleen. Kaikki tontit olisivat palautettavissa alkuperäisomistajille.

Karjala "palautuisi tyhjänä", mutta muu Suomi joutuisi asuttamaan 200 000 asukasta.

Visio 4 - paikalleen, nykyiseen Suomeen, EU:n alueelle 33 / 33 / 33

Tässä vaihtoehdossa kolmasosa nykyisistä asukkaista painuisi saman tien Ruotsiin, Saksaan, Portugaliin, Maltalle, mihin kukin haluaisikin. Tällöin Karjalaan jäisi vain 66 000 asukasta, ja Karjalan väestöntiheykseksi jäisi 2,5 asukasta neliökilometrillä. Nykyisen Suomen väestöntiheyden lisäys olisi 0,2 asukasta neliökilometrillä. Muihin EU-maihin "katoaisi" loput.

Vaikutukset niin Karjalassa kuin nykyisen Suomen alueella olisivat mahdollisimman vähän dramaattisia. Karjala jäisi asutetuksi ainakin osittain, mikä ylläpitäisi pienimuotoista yritystoimintaa päivästä 1 alkaen. Vaikutus nykyiseen Suomeen olisi minimaalinen - kutakin sataa satunnaista asukasta kohti olisi vain yksi uusi asukas.

Visio 5 - kaikki nykyasukkaat EU:n alueelle

Voisi olla myös teoriassa mahdollista, että Karjalan nykyasukkaat tuntisivat olonsa parhaimmaksi siirtymällä mahdollisesti lämpimämpiin tai muuten ystävällisempiin EU-maihin.

Niinpä esimerkiksi tasaisesti jaettuna kuhunkin EU-maahan riittäisi noin 8000 Karjalan nykyasukasta.

Tai jos nykyväestö jaettaisiin tasaisessa suhteessa EU:n alueelle väestösuhteessa, silloin yhtä nykyasukasta kohti olisi 2500 EU-kansalaista.

Visio 6 - jokin edellämainituista

Kuten konkreettinen matemaattinen tarkastelu todistaa, Karjalan nykyasukkaiden tulevaisuus Karjalan palautuksen jälkeen ei näyttäisi muodostuvan dramaattiseksi missään tapauksessa.

Yhdessäkään vaihtoehdossa eivät Karjalan nykyasukkaat muodosta ylivoimaista rasitetta minkään tarkastelualueen resursseille, ei Karjalan, ei nykyisen Suomen eikä EU-alueen.

Erilaisten ihmisten yksilölliset ratkaisut Karjalan palauduttua johtaisi johonkiin laskennalliseen suhteeseen kolmen mahdollisen asuinalueen välillä.

On myös mahdollista, että Karjalan nykyasukkaista jäisikin reilusti alle 200 000 Suomen (ja EU:n alueelle). Tällöin tilanne olisi vieläkin vähemmän dramaattinen.

Babettes Gaestebud

Ruotsinkielinen FST5 näytti tänään Oscar-voittaneen elokuvan Babettes Gaestebud (Tanska, 1987). Elokuva on unohtumaton ruoan ilotulitus, mutta myös monisävyinen elämän tarkastelu.
Elokuva kertoo pienestä tanskalaisesta kylästä ja sen syvästi uskonnollisesta väestöstä.

Kylässä asuva ranskalainen taloudenhoitajatar voittaa arpajaisissa 10000 frangia. Hän haluaa käyttää kaikki voittorahat tarjoamalla ranskalaisen illallisen kylän asukkaille.

Kaikki kutsutut ovat vanhoja, syvästi uskonnollisia kyläläisiä. Ainoa ulkopuolinen on hyvää elämää rakastava ruotsalainen upseeri, hänkin jo vanha mies.

Hidas elokuva sisältää syvän opetuksen. Ahdasmieliset illallisvieraat saavat ehkä koko Tanskan parhaimman ateriakokonaisuuden eteensä. Pelossa elävät vanhukset ovat kuitenkin päättäneet, etteivät he sanallakaan mainitse koko ateriaa ääneen. He kyllä maistavat, syövät ja juovat, mutta eivät anna minkäänlaista tunnustusta huippuateriasta.

Peloista vapaa mutta laatua arvostava ruotsalainen upseeri ei säästele sanojaan. Hän ymmärtää saavansa elämänsä parhaan aterian. Hän yllättäen tunnistaa, että pienen kylän kokki on pariisilaisen Café Anglais'n pääkokki.

Oscar-palkittu elokuva on vahva opetus. Se peilaa ihmisten pelkoja. Aivopesun tai indoktrinaation läpitunkemat ihmispolot jopa irtautuvat todellisuudesta ja kieltäytyvät kokemasta korkeinta mahdollista laatua, vaikka he itse työntävät sitä omin käsin suuhunsa.

Elokuvan illallinen on kuin kaunis Karjala. Sen palautus olisi kuin arpajaisvoitto. Se laitetaan suomalaisten eteen kuin herkullisimpana illallisena. Mutta suomalaiset vaikenevat.

Mutta kuten elokuvan uskonnolliset, pelokkaat illallisvieraat, myös suomalaiset suhtautuvat Karjalaan pelolla, kauhusta kankeina. Kuten elokuvan säälittävät ”hihhulit”, myös suomalaiset kieltäytyvät sanomasta sanaakaan Karjalasta. Karjala on edessämme, mutta sitä ei mainita.

Se syvä traumaattinen pelkotila, johon suomalaiset on ajettu, muistuttaa 1800-luvun tanskalaisen pikkukylän ahdasmielistä asennetta suhteessa maailman parhaaseen illalliseen.

Kun ateria on syöty, kyläläiset hymyilevät. Mutta eivät vieläkään sano sanaakaan.

Ahdasmielisyys, umpimielisyys, pelkotilat, todellisuudenpakoisuus eivät ole pelkästään tanskalaisen 1800-luvun kylän asukkaiden ominaisuuksia.

Myös tämän hetken Suomessa on tabuja, hiljaisuutta, kieltäytymistä kohdata Karjalan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Karjala ei ole pusikkoa tai ryteikköä tai pilalla tai venäläistetty oblasti. Siitä saa vapaasti puhua ja sitä saa reilusti kehua.

Realistinen, silmät auki Karjalaa tarkasteleva asenne ei ole pelkästään sallittua - se on asenne, joka vapauttaa traumoista ja ahdistuksesta.

Karjala on kuin paras ranskalainen illallinen - Laatokan jyrkkäreunaiset saaret, Suomenlahden aaltoilevat hiekkadyynit, Raja-Karjalan syvät mäntymetsät, Vuoksen vuolas virta. Karjala on Viipurin linna, Rouhialan vesivoimala, Sortavalan säilynyt puutaloalue, Valamon luostari, Käkisalmen pieni linnoitus, Konevitsan kirkonkellot, Koiviston harmaakivikirkko tai Tolvajärven harjumaisema.

Karjalasta saa puhua myönteisesti. Siitä täytyy puhua myönteisesti!

Karjala: pelkoja ja toiveita

Karjala on virallisesti vaiettu maantieteellinen alue, mutta kun keskustelu alkaa, siitä ei ole tulla loppua.

Karjalan palautuskeskustelussa huudetaan ristiin tai ohi, eikä kukaan ota selvää mitä oikeasti tarkoitetaan. Tässä lyhyesti opas Karjalakeskustelussa esitettyihin pelkoihin ja toiveisiin:

KARJALAA PELÄTÄÄN

- Suomi, tai oikeastaan "me", "saisimme" "tänne" "300 000 venäläistä". Epämääräinen pelko siitä, että "me" joudumme vastaanottamaan "tänne" suuren määrän venäläisiä. Kukaan ei kuitenkaan ole selvittänyt, "mihin" venäläiset tulisivat, ja millä tavalla heidän "tulo" häiritsisi.

- Suomeen ei kaivata venäläistynyttä maakuntaa. Epämääräinen pelko tai huoli siitä, että nykyinen itäraja siirtyisi idemmäksi Rajajoelle ja samalla nykyään Karjalassa asuva väestö alkaisi muodostua suomalaisille ongelmaksi. Tämä pelko on ristiriidassa edellisen kanssa: jos Karjalan nykyasukkaat "tulisivat" "tänne", he eivät tietenkään jäisi Karjalaan, ja Karjala ei jäisi "venäläistyneeksi maakunnaksi" vaan ainakin osittain tyhjenisi ja mahdollistaisi Karjalan alkuperäisasukkaiden (evakkojen jälkeläisten) helposti ottaa perintömaat käyttöönsä. Jos taas nykyasukkaat jäisivät paikalleen, he eivät tietenkään "tulisi" "tänne" emmekä "me" "saisi" keitään mistään.

- Karjala tulisi kalliiksi. Ehkä yleisin pelkotila, jota ei kuitenkaan koskaan analysoida. Kalliiksi kenelle? Kuka lähettää laskun? Mikä on laskun summa? Kenelle maksetaan? Mikä on eräpäivä? Kukaan ei ole koskaan osannut vastata näihin kysymyksiin. "Karjala tulisi kalliiksi" on perusteeton mantra, jota toistetaan populistisesti ilman analyysia.

- Suomi menisi konkurssiin. Kuten edellinen mutta ehkä suurempi pelkotila. Noin 10% Suomesta, tai pari prosenttia väestöstäkö pystyisi kaatamaan Suomen valtiontalouden ja kansantalouden?

- Palautus venäläistäisi Suomen. Tämä pelkotila saa kaikupohjaa ikuisuusväittelystä nimeltään "pakkoruotsi". Sen mukaan Suomen perustuslakiin pitäisi liittää venäjän kielen virallinen asema ja jokaisen suomalaisen tulisi suorittaa - vastentahtoisesti - venäjän kielen perusopinnot. Karjalan nykyasutus onnistuisi muuttamaan koko Suomen venäläiseksi, eikä paluuta entiseen enää olisi. Kuitenkin realismi todistaa, että pikemminkin Suomen ruotsinkieliset alueet ovat suomalaistuneet, ja Karjala pikemminkin suomalaistuisi kuin päinvastoin: palautushan tarkoittaisi Suomen tuomista Karjalaan eikä Karjalan venäläisyyden tuomista Suomeen.

- Salaiset motiivit. Karjalan palautusta pelätään monista salaisista syistä. Niitä ei paljasteta. Esimerkiksi evakkoperheissä on käyty rankka surutyö vuodesta 1940 (tai 1944) alkaen, ja kun surutyö on tehty, ei Karjala-kysymykseen enää haluta palata. Se toisi surun takaisin, ja saattaisi pilata kodin tai yhteisön ilmapiirin pitkäksi ajaksi. Monet Karjalasta paenneet aikuiset valehtelivat lapsilleen tai ainakin jättivät monia asioita sanomatta. Siksi "suuret ikäluokat" eivät tiedä totuutta Karjalan menetyksestä. He uskovat, että omat karjalaiset vanhemmat oikeasti "katsoivat eteenpäin" ja "rakensivat tulevaisuutta" eivätkä "haikailleet menneitä" (vaikka haikalivatkin). Kun tuska ja suru tukahdutettiin eikä sitä käyty läpi, seuraavat sukupolvet kantavat alitajuista ahdistusta sisimmässään. Puuttumalla tähän tabuun he joutuisivat kohtaamaan ahdistuksensa, ja siksi on helpompi vaieta ja kieltää koko kysymys. Salaiset motiivit ovat yksilökohtaisia ja monitahoisia, ja niiden analyysiin vaadittaisiin kokonaisia blogiesseitä, useitakin.

KARJALAA TOIVOTAAN

- Karjala palauttaisi oikeudenmukaisuuden. Uskotaan, että palautus toimisi rikollisen hyökkäyssodan aloittaneen Venäjän rangaistuksena ja toisaalta hyökkäyssodan uhrin korvauksena koetuista menetyksistä. Karjalaiset suvut saisivat oman maaomaisuutensa takaisin, jotkut myös kotitalonsa. Ihmisoikeudet toteutuisivat kotipaikkaoikeuden osalta, ja alkuperäiset sopimukset palautettaisiin voimaan.

- Karjala olisi "win-win". Uskotaan, että Karjalan palautus olisi voitto niin Venäjälle kuin Suomellekin. Venäjä saisi myönteistä julkisuutta, ja Suomi saisi alueensa takaisin ja niiden mukana taloudellista hyötyä. Suomalaiset saisivat omat maansa takaisin. Näkemys on erityisen optimistinen mutta kiinnostava.

- Karjala toisi täystyöllisyyden. Karjalan palautus loisi tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Palkansaajille Karjalan palautus tarkoittaisi palkkatuloja, monien, etenkin rakennusalan yritysten työntekijöille joko lisätöitä tai palkankorotuksia, tai molempia. Realistinen visio.

- Karjalaiset saisivat omat maansa takaisin. Tämä käsitys herättää kritiikkiä. Sen mukaan Suomen valtio "osti" karjalaisilta maat antamalla pakolaisille hätäapua, "korvauksia". Käsitys ei kuitenkaan ole realistinen. Eihän Suomen valtio voinut "ostaa" sellaisia alueita, jotka olivat samaan aikaan tiukasti Neuvostoliiton hallussa! Ennakkotapausten valossa on kuitenkin realistista, että karjalaisilla olisi kuin olisikin oikeus saada omat maansa takaisin ilman erityistä lunastusmaksua. Kannattaa muistaa, että karjalaiset ostivat maansa Suomen valtiolta 1860-1939. Kerran ostettu on aina oma. Lisäksi on kysyttävä, millainen on pakolaisuuden, vieraan heimon keskellä kärsityn pilkan ja kiusaamisen ja kodin tuhoamisen hinta. Jos sitä ei korvata, miksi karjalaisten pitäisi vielä kerran maksaa omastaan? Toive on realistinen, oikeudenmukainen ja kohtuullinen.

- Karjalan nykyasutus ei olisi ongelma. Toiveajattelu perustuu osin myönteisille kokemuksille "kentällä" - monet evakkosuvut ovat tulleet mainiosti toimeen nykyasukkaiden kanssa. Yleinen käsitys, myös ProKarelian kanta, näyttää olevan se, että palautuksen jälkeen Karjalaan jäisi noin 200 000 siviiliasukasta. Se on realismia: Venäjän valtion palveluksessa oleva rajavartioston, armeijan, miliisin ja hallinnollinen henkilökunta, perheineen ja sidosryhmineen saisi käskyn sijoittua Rajajoen itäpuolelle jatkamaan sitä työtä, jota he nyt tekevät Stalinin anastamalla Suomen alueella. Osa voisi "loikata" eli jäädä paikoilleen, mutta on uskottavaa, että suurin osa noudattaisi työnantajansa käskyä. Nykyasukkaille myönnettäisiin luonnollisesti vapaus päättää itse: paluu omille juurilleen eri puolille entistä Neuvostoliittoa, muutto Venäjän houkutteleviin suurkaupunkeihin, pysyminen paikallaan tai muutto Euroopan Unionin sisällä. On pikemminkin todennäköistä kuin ei, että suuri määrä nykyasukkaita todellakin päättäisi siirtyä nykyisestä Karjalasta jonnekin, missä on paremmat mahdollisuudet elää modernia elämää.

Analyysiä voisi jatkaa loputtomiin. Väitteitä ja vastaväitteitä on paljon lisää. Ylläoleva esittää vain muutamia näkökulmia, joita on esitetty eri nettifoorumeilla.

Onko itärajamme laiton?

Karjalan palautuskeskustelussa on paljon järjetöntä jankkaamista. Tässä lyhyesti kommentoidaan yhtä kuumaa perunaa.

Onko Suomen itäraja laillinen vai laiton?

Konflikti nettikeskusteluissa syntyy käytännössä siitä, että keskustelijat puhuvat eri asioista. Tässä lyhyt yhteenveto:

Suomen itäraja on laillinen, koska...

- Sotien jälkeen on allekirjoitettu papereita.

- Raja on merkitty asianmukaisesti, ja sitä valvotaan.

- Raja on ratifioitu ja saatettu paikallisen lain kanssa sopusointuun.

Suomen nykyinen itäraja ei siis sodi vallitsevaa lainsäädäntöä tai sotien jälkeen tehtyjä sopimuksia vastaan.

Suomen itäraja on laiton, koska...

- Sen syntyprosessi perustuu sopimusrikkomuksiin. Yleisen tulkinnan mukaan "kansainvälinen laki" muodostuu kansainvälisistä sopimuksista, myös kahdenvälisistä. Niinpä ennen sotia tehdyt rajasopimukset olivat osa "kansainvälistä lakia".

- Hyökkäyssodan aloittanut anasti hyökkäyssodan uhrilta sen laillisia alueita.

- Hyökkäyssodan aloittanut oli tehnyt laittoman etupiirijaon Hitlerin Saksan kanssa.

- Uusi (nykyinen) raja toteutti etnisen puhdistuksen suvereenin valtion laillisilla alueilla.

- Uusi raja aiheutti käsittämättömän suuren omaisuusrikoksen valtiolle, kunnille, yksityisille, yrityksille ja yhteisöille.

- Uusi raja toteutti monia ihmisoikeusrikkomuksia.

- Uusi raja on ristiriidassa uuden valtion (Suomen) saaman tunnustuksen ja itsenäistymisen jälkeen solmittujen rajasopimusten kanssa.

Tämä tarkastelu osoittaa, että nykyinen itärajamme rikkoo useita sopimuksia, lakipykäliä ja ihmisoikeuksia vastaan.

Käytännössä itärajamme laillisuus-keskustelu ei johda oikeuden istuntoihin missään oikeusasteessa, koska sellainen tuomioistuin puuttuu, joka voisi antaa sitovan tuomion Suomen ja Venäjän välisessä rajakiistassa. Venäjällä on myös veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa.

Suomen aluemenetykset globaalissa vertailussa

Aiemmin tässä blogissa mainittu Gustav Hägglundin esiintyminen FST5-kanavan Karjalaisten kolme kaupunkia -sarjan Viipuri-dokumentissa herättää kysymyksiä. Kenraalin väite kuului sisällöllisesti suunnilleen näin:

Maailmassa on noin sata vastaavaa kysymystä, joihin voisi liittyä rajojen tarkistuksia.

Sitaatti ei ole tarkka mutta asiasisältö vastaa sanottua. Sata tapausta.

Onkohan?

Aloitetaan Afrikasta. Afrikan Unioni on tehnyt periaatepäätöksen siitä, että maiden rajoja ei siirrellä. Silti Afrikan valtioiden rajat kulkevat heimojen asuinalueiden halki mennen tullen. Pitäisikö siis Afrikassa tehdä rajansiirtoja jostakin muusta syystä kuin heimojen asuinalueiden perusteella? Onko jokin valtio anastanut samalla tavalla alueita kuin mitä Venäjä teki Suomen alueiden suhteen? Ainoastaan yksi itsenäinen valtio on irtautunut toisesta valtiosta: Eritrea Etiopiasta. Näiden maiden välillä on rajaristiriitoja, joten Afrikasta löytyy ainakin yksi tapaus. Namibia on irtautunut Etelä-Afrikan tasavallasta, mutta ainakaan minä en ole kuullut rajansiirtovaatimuksista puolin enkä toisin.

Amerikan mantereilla ainakin Guatemala on vaatinut aiemmin brittiläiseen imperiumiin kuulunutta Belizeä, mutta Belize ei ole irtautunut Guatemalasta vaan molemmat valtiot ovat olleet imperialismin uhreja, Guatemala Espanjan ja Belize Britannian. Perulla ja Ecuadorilla on myös ollut joitakin ristiriitoja, mutta molemmat maat ovat olleet Espanjan imperiumin alla. Vertailu Suomen alueiden anastamiseen Venäjälle siis ontuu. Intiaanien, alkuperäisasukkaiden kohtalo on toki karmea, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Amerikan mantereen valtiot, jopa Venäjän alun perin valloittama Alaska, ovat Suomen tavoin irtautuneet eurooppalaisesta emämaastaan ja julistautuneet itsenäisiksi.

Aasiassa on rajoja siirrelty Thaimaan ja Malesian ja Thaimaan ja Kambodzhan välillä mutta ei tietääkseni enää sataan vuoteen. Itä-Timor on äskettäin irtautunut Indonesiasta, mutta rajoja ei ole sen jälkeen siirrelty eikä mitään perusteltuja vaatimuksia ole esitetty. Ainoat hieman Suomen Karjalan tapausta muistuttavat tapaukset liittyvät, ei ehkä yllättäen, Venäjään. Kiinalta Venäjä valloitti jo kauan sitten Mantsurian itäosat. Japanilta Venäjä anasti Sahalinin saaren eteläosan ja koko Kuriilien saariryhmän. Japani kuitenkin vaatii ainoastaan neljää Kuriilien saarista. Suomen status poikkeaa kuitenkin täysin sekä ikivanhan Japanin keisarikunnan ja vielä vanhemman Kiinan statuksesta. Suomi on Venäjästä irtautunut ja tunnustuksen saanut uusi valtio. Japani on vanha keisarikunta, joka ei koskaan ole tarvinnut mitään tunnustuksia Venäjältä saatikka muultakaan valtiolta. Sen olemassaolo perustuu keskeytyksettömään omaan hallintoon aikojen alusta alkaen. Sama koskee käytännössä Kiinaa. Edes Brittiläinen imperiumi ei sanellut Kiinan olemassaoloa. Hongkong palautettiin sopimuksen mukaan ilman sotia, samoin Portugal irtautui Macaosta ilman valituksia. Kiina on valtiona maailman vanhempia. Sen rajat ovat vaihdelleen kuninkaiden ja keisarien sotaonnen mukaan, ei minkään sopimuksen, tunnustuksen tai allekirjoitusten mukaan.

Eurooppa on nähnyt eniten rajansiirtoja 1900-luvulla, enimmäkseen juuri sodanaloittaja Stalinin vaatimusten mukaisesti. Tapauksia on niin paljon, että on syytä keskittyä itäiseen Eurooppaan.

Viro on itsenäistynyt vuonna 1991 eikä sen jälkeen ole joutunut siirtelemään rajojaan saatikka evakuoimaan omia kansalaisiaan tai luovuttamaan kaikkia karttojaan Venäjälle. Viro myös itsenäistyi 1920, mutta se menetti itsenäisyytensä 1940. Viro siirrettiin kokonaisuudessaan punaimperialistisen Venäjän (Neuvostoliiton) osaksi. Viron rajansiirrot tapahtuivat siten Neuvostoliiton sisällä. Asiaa voisi karkeasti verrata Ranskan Länsi-Afrikan valtioiden rajojen siirtelyihin siirtomaavallan aikana: koko alue oli Ranskan hallussa, joten sisäisten rajojen siirrot eivät olleet dramaattisia. Viron asukkaiden kohtaloa punaisen fasismin uhreina ei tietenkään voi vähätellä, mutta jos puhutaan rajoista, Viron tilanne on täysin toinen kuin Suomen: Vuonna 1920 Viro laajentui Narvajoen itäpuolelle. Tämä alue siirrettiin Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan alueeksi sen jälkeen, kun Viro oli kokonaisuudessan liitetty Neuvostoliittoon. Ratkaiseva ero Suomen Karjalaan on kuitenkin tämä: Viron asukkaat olivat saman valtion alueella, vaikka Jaaninlinnan (Ivangorod) alue olikin yhtäkkiä hallinnollisesti Venäjän aluetta. Sama koskee Petserinmaata. Virolaisilla oli siis vuosikymmeniä aikaa hoitaa tarvittavat toimenpiteet Neuvostoliiton sisäisen rajansiirron takia.

Latvia on samanlainen tapaus kuin Viro. Abrene oli Latvian osa ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Kun Latvia siirrettiin kokonaan osaksi Neuvostoliittoa, Abrene siirtyi naapurineuvostotasavallan alueeksi mutta Abrene silti säilyi samojen valtakunnanrajojen sisäpuolella kuin muu Latvia. Kun Latvia itsenäistyi Neuvostoliitosta 1991, sen rajat olivat samat kuin viimeisten 40 vuoden aikana. Kun Suomi itsenäistyi 1917, Suomen rajat olivat samat kuin viimeisten 40 vuoden aikana. Latvian alueita ei vuoden 1991 jälkeen ole siirretty Venäjän osaksi. Sen sijaan Suomen alueita siirrettiin, vain noin 22 vuotta itsenäistymisen jälkeen. Toisaalta Latvia on ollut itsenäinen vasta noin 17 vuotta, joten tulevaisuudessa Venäjän liikkeitä täytyy seurata myös Latvian rajoilla!

Liettua on poikkeuksellisesti saanut lisää alueita 1900-luvulla, eikä se ole menettänyt mitään alueita Venäjälle. Liettuan pääkaupunki Vilna ehti olla osa itäistä Puolaa, joka Molotov-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirjassa oli "Neuvostoliiton etupiiriä". Koska Liettua sitten siirtyi Neuvostoliiton osaksi, itäisen Puolan nämä alueet liitettiin Liettuan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Liettuaan liitettiin myös aiemmin saksalaisten hallinnoima Memelin alue. Siinä rajansiirtoa voisi verrata vuoden 1812 Vanhan Suomen (eli Viipurin läänin) palautukseen Suomelle. Liettua ei kuitenkaan voisi olla aluevaatimusten kohteena: Memelin alueella ei ole valtiollista aluetta (se ei historiallisesti suinkaan ole Saksan Liittotasavaltaa vaikka sillä saksalaiset juuret onkin). Yhtä vähän vanha Itäinen Puola laajoine vähemmistöineen (liettualaiset, juutalaiset) voisi enää muuttua puolalaiseksi. Liettua oli muuten 1300-luvulla Euroopan suurin imperiumi.

Puola tuskin voi vaatia lisää alueita tai rajansiirtoja, koska se on rajakysymyksissä kuin veitsenterällä: maata yksinkertaisesti siirrettiin länteen. Se menetti juutalaisen, liettualaisen, ukrainalaisen ja valkovenäläisen itäosansa ja sai saksalaisen, nykyisen länsiosansa. Puola on kuitenkin maailman homogeenisimpiä itsenäisiä valtioita: se on 98-prosenttisesti puolalainen. Onko Puolalla ongelma?

Saksa sai 1989 takaisin venäläisten miehittämän Itä-Saksan mutta ei Puolan hallussa olevia alueita, eikä Itä-Preussia. Saksa poikkeaa monista muista Euroopan maista siinä, että se on yhdistetty liittotasavalta. Saksa voi siis olla melkein mitä vaan: kysymys on ollut siitä, tuleeko saksalainen Itä-Preussi yhdistää tähän liittotasavaltaan, tai Tsekkoslovakian sudeettialueet? Tai Itävalta? Nämä kysymykset eivät ole suinkaan niin kuolemanvakavia kuin mitä monet sotahistorian tulkitsijat väittävät. Italiassa on muuten samanlainen historia. Nyt Pohjoinen Italia haluaisi irtautua eteläisestä. Mielenkiintoisia kysymyksiä mutta ei millään tavalla liity tai kosketa Suomen Karjalan kysymystä.

Ukraina on saanut alueita Puolalta, Romanialta (tai oikeastaan Bukovinalta) ja Venäjältä (Krimin niemimaa). Itäisen Puolan alueiden siirtyminen Ukrainaan tai Valko-Venäjään voi vaikuttaa Puolan kannalta ikävältä, mutta sitä ei voi verrata Suomen Karjalan alueiden liittämistä Venäjään. Kun Suomi ja itäinen Puola sekä koko Ukraina ovat kaikki kuuluneet Venäjän keisarilliseen imperiumiin, ainoastaan Suomen Karjala näistä on nyt Venäjän hallussa. Suomi, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat kaikki samassa kastissa: Venäjän imperiumista irtautuneita uusia valtioita. Näistä Ukraina on saanut alueen Venäjältä, joten Ukrainan hallussa olevaa Krimin niemimaata ei voi verrata Suomeen, ellei Venäjä anasta sitä väkivallalla Ukrainalta ja takavarikoi kaikkia Krimin niemimaan karttoja pois Ukrainalta. Suuri ero on myös kielisuhteissa: Krimin nimiemaan asutus on vahvasti venäjänkielistä, kun taas Suomen Karjala oli 98-prosenttisesti suomenkielinen vuonna 1939.

Unkari oli Itävallan kanssa suuren eurooppalaisen imperiumin johtavia mahteja. Unkari menetti ensimmäisen maailmansodan seurauksena laajoja alueita, mutta onko tilanne verrattavissa Suomeen? Ei ole. Unkari oli muiden kansojen alueita hallussa pitävä imperiumi, samoin kuin Venäjä. Suomi ja esimerkiksi Slovakia ovat uusia valtioita, jotka ovat irtautuneet isommasta kokonaisuudesta, Slovakia ensin Itävalta-Unkarin keisarikunnasta ja äskettäin Tsekkoslovakiasta. Jos Unkari lähtisi aseellisesti anastamaan Slovakian parhaita seutuja, asuttaisi sinne unkarilaisia, takavarikoisi slovakeilta alueen kartat ja maksattaisi vielä Slovakialta sotakorvaukset, silloin vertailukohta Suomen Karjalaan löytyisi.

Mikä sitten tekee Suomen Karjalasta ainutlaatuisen tapahtuman?

Vastaus on yksinkertainen:

1) Suomi on ainoa emämaastaan irtautunut uusi valtio, jonka laillisia, tunnustettuja ja suvereeneja alueita on entinen emämaa vaatinut itselleen, niitä ottanut väkivallalla ja samalla rikkonut kahdenkeskiset rajasopimukset ja hyökkäämättömyyssopimukset.

2) Venäjä on ainoa entinen tai nykyinen imperiumi, joka on pitänyt hallussaan vieraiden kansojen ikiaikaisia alueita, josta on itsenäistynyt uusia valtioita, joiden itsenäisyyden se on ensin tunnustanut (vuonna 1991 se tunnusti 14 uutta valtiota, Suomi tunnustettiin 1917), mutta joiden alueita se tunnustuksensa jälkeen anastanut. Itse asiassa ainoa anastuksen kohde on Suomi, jolloin Suomi on edelleen ollut itsenäinen valtio, mutta alueita entiselle emämaalleen menettänyt.

Gustav Hägglundille tiedoksi: maailmalla on vain yksi sellainen itsenäinen uusi valtio, jonka laillisia alueita on entinen emämaa siirrellyt itselleen, samalla kuin itsenäinen uusi valtio on pysynyt itsenäisenä.

Suomen Karjala on ainoa tapaus laatuaan. Karjalaa tulee tarkastella ainutlaatuisena kysymyksenä. Karjalan kokemaa katastrofia ei voi "lieventää" sen perusteella, että jossakin muualla on "99 muuta tapausta", joita ei voisi korjata. Mitään sataa tapausta ei ole olemassakaan.

Ei sataa tapausta. Vain yksi. Karjala.

Karjala dokumenteissa

Tänään 16.12. Yleisradio kunnostautui esittämällä kaksi pitkää dokumenttia televisiossa. Ensin FST5:n klo 18.30 Greger Grönqvistin Viipuri-dokumentti Karjalaisten kolme kaupunkia, ja sitten YLEn TV2:n klo 22.05 K.J. kosken sekä Illume Oy:n ja Pentti Veijalaisen dokumentti Unelmana Karjala.

Molemmat dokumentit olivat erinomaisia. Kuvamateriaalia oli sotia edeltävältä ajalta sekä hyvänä kontrastina tuoreita kuvia. Viipuri-dokumentin kiinnostavuutta lisäsi tunnettujen henkilöiden esiintyminen ohjelmassa: nykyinen ulkoministeri valokuvasi Kiiskilän kartanon sisätiloja, ja kenraali Gustav Hägglund filosofoi Viipurin linnan tornissa.

Koska ollaan Suomessa, dokumenteissa esiintyi tyypillistä propagandaa, osittain joka valheellista ja Suomea häpäisevää.

Etenkin Unelmana Karjala syyllistyi "keskitysleiri"-korttiin. Tosiasiana voidaan pitää, että Petroskoissa ylläpidettiin leirejä, joita ilman sotien jälkeistä negatiivista konnotaatiota kutsuttiin keskitysleireiksi. Mutta dokumentin teema oli luovutettu Karjala, ja etenkin Kurkijoki. Kuitenkaan kukaan tai mikään muu taho ei ole väittänyt, että luovutetun Karjalan alueelta löytyneitä venäläisiä olisi pidetty "keskitysleireillä" jatkosodan aikana. Ohimennen mainittu syytös ei saanut taustaukseen faktoja.

Vielä omituisempi oli dokumentissa esitetty pohdiskelu siitä, että maata ei voi omistaa. Että yhtä hyvin voisi Karjala olla "saksalaisten... tai englantilaisten" omaa maata. Tämähän on täysin uutta teoriaa. Karjalahan voi kuulua ainoastaan sille itsenäistyneelle valtiolle, jonka itsenäisyyden on entinen emämaa tunnustanut, tai sitten sille roistovaltiolle, joka sen on väkivallalla ja uhkauksin itselleen anastanut.

Karjalaisten kolme kaupunkia käsitteli Karjalan palautusta monella eri suulla. Viipurin lähellä asuva "Mikko" Kostomolov paljasti, että hän olisi kannattanut Karjalan palautusta perestroikan aikana ja 1990-luvulla "mutta ei enää". Gustav Hägglund tuomitsi Stalinin alueanastuksen rikoksena ja vaati rangaistusta. Toinen suomalainen tunnusti Karjalan palautuksen oikeutuksen mutta pahoitteli, että Karjalasta ei Suomessa olla yleisesti kiinnostuneita. Hän kuitenkin sanoi painokkaasti "Ei!", kun hän totesi Karjalan 300 000 asukkaan tulevan suomalaisten kustannettaviksi.

Valitettavasti tällaiset heitot ovat populismia. Todellisuudessa nämä kysymykset pitää arvioida analyyttisesti. Palaan näihin kysymyksiin tuonnempana.

Unelmana Karjala paljasti paljon uusia tietoja. Suomalaisten väitettiin käyneen sotien jälkeen rajan yli omilla kotitaloillaan salaa. Siitä ei tietenkään ole Suomen puolella kerrottu mitään, koska se on ollut rikos molemmissa maissa.

Kiinnostava tieto oli se, mitä miehitetyn alueen asuttamiseen pyrkiville asukkaille luvattiin:

- 5000 ruplaa
- ilmainen kuljetus perille
- kolme paria huopakenkiä
- yksi lehmä
- kolme lammasta
- kymmenen kanaa
- muonaa kymmeneksi päiväksi
- ilmainen (!) talo
- velat ja verot anteeksi

Nyt vanhukset muistelivat saapumistaan kielteisesti. Haikeutta oli äänessä, kun muisteltiin kolhoosien rakentamista. Nyt kuitenkin tunnelmat olivat apeita: kaikki on lopussa, kaikki on rikottu. "Me löimme kaiken ranttaliksi", tunnustaa vanha venäläismies Karjalassa.

Myös Karjalaisten kolme kaupunkia kritisoi Viipurin nykyistä tilaa, vaikka yksittäisten rakennusten korjaus tai uudisrakentaminen tunnustetaan.

Molemmat dokumentit paljastavat, että Karjala on edelleen avoin haava, surun ja harmin generaattori. Ei ihme, että monet haluavat kääntää kokonaan selkänsä tälle ongelmalle, mutta yhtä lailla Karjala innostaa ottamaan selvää, keskustelemaan ja näkemään visioita.

Tämä blogi omalta osaltaan tulee osallistumaan Karjala-keskusteluun.

Karjalan lyhyt historia

HISTORIA on siinä mielessä haastava tieteenala, että sen pitäisi olla tasapuolista, tarkkaa ja tieteellistä. Sen täytyisi lisäksi pystyä luomaan kokonaiskuvia - poikkitieteellisesti.

Karjalan historiaa vääristää myytti, jonka mukaan "voittaja kirjoittaa historian". Näinhän ei saa olla, vaan historian on oltava rehellinen kokonaiskuva. Tarvitaan makrotaso, joka levittyy mikrotason tapahtumien yläpuolelle. Makrotasoa voisi edustaa suurvaltojen laajentumispolitiikka, mikrotasoa esimerkiksi jatkosodan aikaiset yksittäiset teot Itä-Karjalassa.

KARJALAN MAKROTASON HISTORIA - lyhyt oppimäärä

Venäjä on laajentanut valtapiiriään länteen, ja aika ajoin kohdannut Ruotsin kuningaskunnan itäsuuntaisen laajentumishalun. Karjalasta on sodittu, ja rajoja on sovittu.

Suomi nousi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon vuodesta 1812, jolloin aiemmin joko Ruotsin kuningaskunnan tai Venäjän keisarikunnan verotettavana ollut Karjalan alue eli niin sanottu Vanha Suomi tai Viipurin lääni liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan.

Karjala eli Viipurin lääni on kuulunut Suomeen vuodesta 1812. Kuopion läänin vuonna 1940 pakkoluovutetut alueet ovat kuuluneet keskeytyksettä Suomen "suuriruhtinaskuntaan" jo Ruotsin vallan ajalla, siis ennen vuotta 1812.

Venäjän vallankumous 1917 kaatoi keisarillisen tsaarinvallan. Venäjän imperiumista irtautui Suomi, puolalaisia alueita sekä kaikki ne 14 myöhemmin neuvostotasavaltoina tunnettua aluetta. Näihin kuuluivat Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina.

Venäjän vallankumoukselliset halusivat maailmanvallankumousta. He halusivat liittää neuvostohallinnon alle ensin kaikki Venäjän keisarikuntaan kuuluneet alueet. Myös muissa lähiulkomaissa, muun muassa Saksassa, eläteltiin toiveita kommunistisesta vallankumouksesta.

Useimmissa Venäjään aikaisemmin kuuluneissa maissa toteutui punaisten vallankumous, joka myös johti juuri itsenäistyneen maan uudelleen liittämiseen venäläiseen imperiumiin, tällä kertaa punaiseen imperiumiin, Neuvostoliittoon.

Venäjästä erilleen jäivät Suomi, Baltian maat, itäinen Puola ja Bessarabia. Ne jatkoivat itsenäisinä valtioina tai alueina.

Suomessa vallankumousta yrittäneet punajohtajat pakenivat Neuvosto-Venäjälle, jossa he työskentelivät hautoen muun muassa Suomen hävityn vapaussodan revanssia. He perustivat Moskovassa Suomen Kommunistisen Puolueen.

Vuonna 1920 vahvistettiin jo 1812 Suomelle vakiintuneet rajat. Petsamo liitettiin Suomeen pitkäaikaisen yhteisymmärryksen perusteella. Sopimusteksti on täällä.

Neuvostoliitto jatkoi maailmanvallankumoukseen pyrkimistä monin eri tavoin. Komintern oli kattojärjestö maailmanvallankumouksen toteuttamisessa.

Vuonna 1939 Stalin alkoi lähestyä kansallissosialistista Saksaa. Syntyi runsaasti sopimuksia, jotka on koottu tänne. Elokuussa solmittu hyökkäämättömyyssopimus sisälsi salaisen lisäpöytäkirjan, jonka mukaan Suomi, Baltian maat, itäinen Puola ja Bessarabia kuuluisivat Neuvostoliiton etupiiriin.

Saksa ja Neuvostoliitto aloittivat pian tämän jälkeen sotilaalliset toimet omien etupiirialueittensa liittämiseksi alueisiinsa.

Näistä alueista Baltian maat, itäinen Puola ja Bessarabia liitettiin sittemmin kokonaan Neuvostoliittoon.

Suomeen Neuvostoliiton laajentumispolitiikkaa toteuttava puna-armeija hyökkäsi 30.11.1939. Syttyi verinen talvisota, joka tuomittiin Kansainliiton taholta. Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta.

Talvisota rikkoi rajasopimukset ja hyökkäämättömyyssopimukset, jotka solmittiin 1932 ja 1934.

Talvisodan seurauksena diktaattori Stalin vaati Suomelta Karjalan sekä muita alueita. Vaadittu alue oli laajempi kuin mihin hyökkäävä puna-armeija oli edennyt.

Jatkosota syttyi Neuvostoliiton ja Suomen välille sen jälkeen, kun Neuvostoliiton pommikoneet olivat pommittaneet Suomen kaupunkeja. Sitä ennen Saksa oli aloittanut Operaatio Barbarossan Neuvostoliittoa vastaan Keski-Euroopasta.

Suomi liitti talvisodassa anastetut alueet Suomen osiksi 6.12.1941. Itä-Karjalassa Suomi ylläpiti miehityshallintoa mutta ei liittänyt aluetta Suomeen.

Jatkosodan lopussa rajaa siirrettiin Karjalan osalta talvisodan jälkeiselle paikalleen.

Melkein 500 000 Karjalan asukasta joutui pakenemaan kotiseudultaan sodan, levottomuuksien ja lopulta Stalinin hirmuhallinnon aiheuttaman pelon takia. Rajat suljettiin.

Karjalaan ei saanut matkustaa ollenkaan 1944 - 54. Sen jälkeen Karjalan Kannaksella oli sallittua pysähtyä lähinnä Viipurissa ja Terijoella Leningradin-matkojen yhteydessä.

Muu Karjala oli käytännössä suljettua ja kiellettyä aluetta vuosina 1944 - 89.

Karjalan-matkailu alkoi joskus vuoden 1989 tienoilla. Se on ollut lähes täysin vapaata viime vuosiin saakka, jolloin rajavyöhyke on laajentunut entisestään.

Karjala on pysynyt Venäjän osana. Keskustelu Karjalan palauttamisesta on pysynyt vilkkaana netin keskustelupalstoilla, mutta painettu media on enimmäkseen vaiennut asiasta.

Karjalassa venäläinen hallinto on nähnyt rappiota ja raunioita, joita on syntynyt tasaiseen tahtiin vuoden 1991 jälkeen. Alueen väestömäärä on vähentynyt, ja monet kylät ovat kuolemassa. Alueella on rakennettu yksityisiä huviloita, ja muun muassa Viipuriin on noussut useita kerrostaloja. Teollisuus ja maatalous on kuitenkin vain murto-osa neuvostoaikaisesta.

Karjala on ajankohtainen

Juuri kun Karjala-keskustelun oletettiin hautautuneen joiden vanhojen partojen keskinäiseksi jutusteluksi, asia ajankohtaistui.

Martti Ahtisaari asteli arvovaltaisen yleisön eteen Norjan Oslossa 10.12.2008 ja avasi suunsa. Seurasi ennen kokematon puhe.

I too was a child affected by a war. I was only two years old when, as a result of an agreement on spheres of interest between Hitler’s Germany and Stalin’s Soviet Union, war broke out, forcing my family to leave soon thereafter the town of Viipuri. Like several hundred thousand fellow Karelians, we became refugees in our own country as great power politics caused the borders of Finland to be redrawn and left my home town as part of the Soviet Union. This childhood experience contributed to my commitment to working on the resolution of conflicts.

Ahtisaari teki historiaa. Ensimmäisenä suomalaisena presidenttinä, missään arvovaltaisessa tilaisuudessa, hän paljasti Suomen Karjalan menetyksen historialliset taustat näin:

Myös minä olen ollut sodan vaikutuksiin joutunut lapsi. Olin vain kaksivuotias kun, Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton etupiirisopimuksen seurauksena, sota syttyi, pakottaen perheeni pian sen jälkeen jättämään taakseen Viipurin kaupungin. Kuten useat sadat tuhannet muut karjalaiset, meistä tuli pakolaisia omassa maassamme kun suurvaltapolitiikka pakotti Suomen rajojen uudelleenpiirtämisen, ja jätti kotikaupunkini Neuvostoliiton osaksi. Tämä lapsuuden kokemus oli lisäämässä haluani työskennellä konfliktien ratkaisussa.

Yksikään suomalainen lehti tai televisiokanava ei näytä uutisoineen tätä jymyuutista. Että suomalainen presidentti, tosin entinen sellainen, mutta kuitenkin Nobelin rauhanpalkinnon voittaja, avaa suunsa ja toteaa Karjalan menetyksen johtuvan Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton tekemän etupiirijaon jälkeen syntyneestä sodasta.

Ahtisaari sanoo, että

Hitlerin ja Stalinin yhteistyö synnytti sodan.

Hitlerin ja Stalinin yhteistyö johti pakolaisaaltoon.

Suurvaltapolitiikka johti uuteen rajaan.

Uhreja oli satoja tuhansia.

Rajansiirto siirsi Viipurin Neuvostoliiton osaksi.

Tähän syyllisiä ovat Hitler ja Stalin ja heidän sopimuksensa.

Tällaista historiankirjoitusta ei ole kuultu suomalaisen presidentin suusta, eikä liioin Nobelin rauhanpalkinnon saajan suusta.

Tämä, eittämättä todellinen, historiantulkinta ei herättänyt suomalaista mediaa, mutta täällä oleva artikkeli väittää venäläisen Pravda-nettilehden heränneen väittämään tällaista:

Ilmeisestikään Ahtisaari ei lepää niin kauan kuin Viipuri on osa Venäjää ja sitä asiaahan Suomi ei saa korjattua ilman Natoa.

Karjala-keskustelu on siis saanut uusia sävyjä. Yhtäältä on kerrattu totuudenmukaista historiaa erittäin arvovaltaisessa tilanteessa. Toisaalta Suomen media on vaiennut täysin. Ja kolmanneksi, Venäjä on jälleen vihjannut, että Karjala-kysymys on edelleen olemassa.

Tämä tapahtuma on osaltaan ollut rohkaisemassa tämän blogin luomisessa. Tarkoitus on kerrata tosiasioita Karjalasta, tarkastella kriittisesti keskustelua Karjalan palautuksesta ja pyrkiä löytämään jonkinlainen konsensus kaikista kiistakysymyksistä.

Karjala - mikä Karjala?

Karjala on maantieteellinen alue.

Karjala ei ole "mennyttä aikaa", "nostalgiaa" tai "elämöintiä".

Karjalan voi helposti jakaa kolmeen historiallisesti ja leimallisesti erilaiseen alueeseen.

1) Suomen alueella olevat kaksi maakuntaa, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala. Nämä maakunnat eivät millään tavalla kuulu tämän blogin piiriin.

2) Suomen tasavallan väkivallan ja aggression seurauksena uhkavaatimusten takia pakolla luovutettu alue. Tämä Karjala on tämän blogin keskeisin maantieteellinen alue: luovutettu Karjala tai "palautettava Karjala".

3) Itäinen Karjala, Itä-Karjala, Venäjän Karjala. Etnisen karjalaisen heimon (tai heimojen) ikiaikaisesti asuttama alue, joka on käytännössä aina ollut osa joko Venäjää tai Neuvostoliittoa. Itä-Karjalan maantieteellinen alue on mukana blogin tarkastelussa mutta vain sekundäärisesti.

LUOVUTETUN KARJALAN MÄÄRITELMÄ

Luovutettua Karjalaa voi määritellä eri tavoin. Tässä hallinnollinen määritelmä:

- 3 kaupunkia
- 2 kauppalaa
- 39 kokonaan luovutettua kuntaa
- 19 osittain luovutettua kuntaa.

Pinta-alaltaan Karjala voidaan määritellä näin:

Pakkoluovutetun Karjalan kokonaispinta-ala: 26 915,18 km2

josta

Viipurin läänin alueet: 24 738,82 km2
Kuopion läänin alueet: 2 176,36 km2

Maapinta-alaa pakkoluovutettiin seuraavasti:

Viipurin läänistä: 22 973,34 km2
Kuopion läänistä: 2 007,63 km2

Nykyisen hallinnon perusteella Karjala voidaan luokitella kolmeen ryhmään:

Leningradin oblastin Karjala (enin osa Karjalan Kannasta)
Pietarin kaupungin hallinnoima Karjala (Terijoki, osia Uudestakirkosta)
Karjalan tasavallan Karjala (Laatokan Karjala ja Raja-Karjala)