Tänään televisio näytti harvinaista "herkkua": saksalaisen toimittajan dokumentin Itä-Karjalasta. Muutamaa kömmähdystä lukuun ottamatta se onnistui avaamaan venäläistä lähihistoriaa paremmin kuin mitä suomalaisessa televisiossa on aikoihin nähty - tai koskaan!
(Kannattaa muistaa, että televisio on sen alkuajoista alkaen ollut olemassa sotienjälkeisessä maailmassa. Siksi Karjalasta tai Venäjästä avoimesti kertovat dokumentit tekevät helposti sananmukaisesti historiaa!)
Dokumentti kulki Ääniseltä Solovetskin saarelle eli kokonaisuudessaan Itä-Karjalassa tai Arkangelin alueella. Ohjelman kömmähdys oli kysymys Äänisen saarella asuvalta venäläiseltä: onko tämä alue mielestänne Suomea vai Venäjää?
Kukaan ei pidä Itä-Karjalaa osana Suomea! Ehkä toimittajalta oli jäänyt katsomatta 1920-30-lukujen karttoja.
Mutta pitääkö meidän syyttää saksalaista toimittajaa, kun Suomen historia on hämärän peitossa useimmille suomalaisillekin toimittajille! Useinhan Karjalan palautuskeskustelu sekoitetaan Venäjän Karjalan (tasavallan) asemaan!
Muuten dokumentti peilasi itäkarjalaisen tragedian vaiheita. Kizhin saaren perinnekuoron jäsenet olivat korkeasti koulutettuja pietarilaisia, ja vain yksi jäsenistä osasi yhden sanan karjalaa (tai suomea): "terve!".
Sen jälkeen elettiinkin Stalinin ajan kauhun hetkiä: Stalinin vainoissa kuoli eri kansallisuuksia edustavia siviilejä - kamera viipyili juutalaisten surmattujen hautakivessä.
Stalinin kanavan orjatyössä kuoli 30 000 siviiliä. Kanavan karmeasta historiasta kertonut paikallinen vertasi kanavatyömaata keskitysleiriin: orjat kuolivat työhön, kylmyyteen ja nälkään.
Vienan Kemissä oli saksalaisten sotavankien (1946) muistomerkki, ja Vankileirien Saariston sadan tuhannen uhrin muistoristi.
Solovetskin saarella tutustuttiin Venäjän ensimmäiseen GULAG-museoon. Solovetskin saarin oli Euroopan ensimmäinen keskitysleiri, jossa oli yhtä aikaa jopa 30 000 vankia, ja yhteensä sen painajaisen kävi läpi yli 800 000 vankia. Kamera lipui uhrien kuvien ohi: "teloitettiin, 10 vuotta vankeutta, 5 vuotta vankeutta, teloitettiin..."
Solovetskin keskitysleirillä tehtiin joka päivä 14 - 16 tuntia pakkotyötä.
Kyltti Solovetskin leirillä:
Ajamme ihmiskuntaa rautaisin ottein kohti onnea.
Solovetskin siviilien kommentit vuonna 2007 olivat surkeaa kuultavaa: "kaikki rapistuu". "Eläkeläisten tilanne on kauhea".
Ohjelma tuomitsi Venäjän: "Saksassa natsitaustat selvitettiin, Venäjällä tätä ei ole tehty".
Syykin on selvillä. Presidentti on "tsekisti" (KGB:n entinen työntekijä), ortodoksisen kirkon patriarkka on tsekisti, kansanedustajat ovat tsekistejä.
Ohjelman sanoma, joka ymmärrettävästi tuli esille saksalaisten tuottamassa ohjelmassa, mutta venäläisellä suulla sanottuna: Solovetskin saari on ensimmäinen askel siinä kehityksessä, joka jatkui Auschwitzissä ja Buchenwaldissa.
* * *
Saksalaisdokumentti onnistui luomaan itäkarjalaiseen maisemaan ensimmäistä kertaa historiallisen kehikon siitä terrorista, jota Stalinin diktatuuri ylläpiti ennen kuin Stalin aloitti yhteydenpidon natsi-Saksaan, minkä seurauksena puna-armeijan rosvojoukko aloitti hyökkäyssodan Suomea vastaan, minkä seurauksena Suomen lailliset ja tunnustetut alueet idässä siirtyivät Venäjän hallinnon alle, missä ne tänäkin päivänä ovat.
Kaiken tämän taustoituksen kertoivat venäläiset itse. Kuuntelevatko suomalaiset?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskitysleirit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskitysleirit. Näytä kaikki tekstit
maanantai 29. joulukuuta 2008
tiistai 16. joulukuuta 2008
Karjala dokumenteissa
Tänään 16.12. Yleisradio kunnostautui esittämällä kaksi pitkää dokumenttia televisiossa. Ensin FST5:n klo 18.30 Greger Grönqvistin Viipuri-dokumentti Karjalaisten kolme kaupunkia, ja sitten YLEn TV2:n klo 22.05 K.J. kosken sekä Illume Oy:n ja Pentti Veijalaisen dokumentti Unelmana Karjala.
Molemmat dokumentit olivat erinomaisia. Kuvamateriaalia oli sotia edeltävältä ajalta sekä hyvänä kontrastina tuoreita kuvia. Viipuri-dokumentin kiinnostavuutta lisäsi tunnettujen henkilöiden esiintyminen ohjelmassa: nykyinen ulkoministeri valokuvasi Kiiskilän kartanon sisätiloja, ja kenraali Gustav Hägglund filosofoi Viipurin linnan tornissa.
Koska ollaan Suomessa, dokumenteissa esiintyi tyypillistä propagandaa, osittain joka valheellista ja Suomea häpäisevää.
Etenkin Unelmana Karjala syyllistyi "keskitysleiri"-korttiin. Tosiasiana voidaan pitää, että Petroskoissa ylläpidettiin leirejä, joita ilman sotien jälkeistä negatiivista konnotaatiota kutsuttiin keskitysleireiksi. Mutta dokumentin teema oli luovutettu Karjala, ja etenkin Kurkijoki. Kuitenkaan kukaan tai mikään muu taho ei ole väittänyt, että luovutetun Karjalan alueelta löytyneitä venäläisiä olisi pidetty "keskitysleireillä" jatkosodan aikana. Ohimennen mainittu syytös ei saanut taustaukseen faktoja.
Vielä omituisempi oli dokumentissa esitetty pohdiskelu siitä, että maata ei voi omistaa. Että yhtä hyvin voisi Karjala olla "saksalaisten... tai englantilaisten" omaa maata. Tämähän on täysin uutta teoriaa. Karjalahan voi kuulua ainoastaan sille itsenäistyneelle valtiolle, jonka itsenäisyyden on entinen emämaa tunnustanut, tai sitten sille roistovaltiolle, joka sen on väkivallalla ja uhkauksin itselleen anastanut.
Karjalaisten kolme kaupunkia käsitteli Karjalan palautusta monella eri suulla. Viipurin lähellä asuva "Mikko" Kostomolov paljasti, että hän olisi kannattanut Karjalan palautusta perestroikan aikana ja 1990-luvulla "mutta ei enää". Gustav Hägglund tuomitsi Stalinin alueanastuksen rikoksena ja vaati rangaistusta. Toinen suomalainen tunnusti Karjalan palautuksen oikeutuksen mutta pahoitteli, että Karjalasta ei Suomessa olla yleisesti kiinnostuneita. Hän kuitenkin sanoi painokkaasti "Ei!", kun hän totesi Karjalan 300 000 asukkaan tulevan suomalaisten kustannettaviksi.
Valitettavasti tällaiset heitot ovat populismia. Todellisuudessa nämä kysymykset pitää arvioida analyyttisesti. Palaan näihin kysymyksiin tuonnempana.
Unelmana Karjala paljasti paljon uusia tietoja. Suomalaisten väitettiin käyneen sotien jälkeen rajan yli omilla kotitaloillaan salaa. Siitä ei tietenkään ole Suomen puolella kerrottu mitään, koska se on ollut rikos molemmissa maissa.
Kiinnostava tieto oli se, mitä miehitetyn alueen asuttamiseen pyrkiville asukkaille luvattiin:
Nyt vanhukset muistelivat saapumistaan kielteisesti. Haikeutta oli äänessä, kun muisteltiin kolhoosien rakentamista. Nyt kuitenkin tunnelmat olivat apeita: kaikki on lopussa, kaikki on rikottu. "Me löimme kaiken ranttaliksi", tunnustaa vanha venäläismies Karjalassa.
Myös Karjalaisten kolme kaupunkia kritisoi Viipurin nykyistä tilaa, vaikka yksittäisten rakennusten korjaus tai uudisrakentaminen tunnustetaan.
Molemmat dokumentit paljastavat, että Karjala on edelleen avoin haava, surun ja harmin generaattori. Ei ihme, että monet haluavat kääntää kokonaan selkänsä tälle ongelmalle, mutta yhtä lailla Karjala innostaa ottamaan selvää, keskustelemaan ja näkemään visioita.
Tämä blogi omalta osaltaan tulee osallistumaan Karjala-keskusteluun.
Molemmat dokumentit olivat erinomaisia. Kuvamateriaalia oli sotia edeltävältä ajalta sekä hyvänä kontrastina tuoreita kuvia. Viipuri-dokumentin kiinnostavuutta lisäsi tunnettujen henkilöiden esiintyminen ohjelmassa: nykyinen ulkoministeri valokuvasi Kiiskilän kartanon sisätiloja, ja kenraali Gustav Hägglund filosofoi Viipurin linnan tornissa.
Koska ollaan Suomessa, dokumenteissa esiintyi tyypillistä propagandaa, osittain joka valheellista ja Suomea häpäisevää.
Etenkin Unelmana Karjala syyllistyi "keskitysleiri"-korttiin. Tosiasiana voidaan pitää, että Petroskoissa ylläpidettiin leirejä, joita ilman sotien jälkeistä negatiivista konnotaatiota kutsuttiin keskitysleireiksi. Mutta dokumentin teema oli luovutettu Karjala, ja etenkin Kurkijoki. Kuitenkaan kukaan tai mikään muu taho ei ole väittänyt, että luovutetun Karjalan alueelta löytyneitä venäläisiä olisi pidetty "keskitysleireillä" jatkosodan aikana. Ohimennen mainittu syytös ei saanut taustaukseen faktoja.
Vielä omituisempi oli dokumentissa esitetty pohdiskelu siitä, että maata ei voi omistaa. Että yhtä hyvin voisi Karjala olla "saksalaisten... tai englantilaisten" omaa maata. Tämähän on täysin uutta teoriaa. Karjalahan voi kuulua ainoastaan sille itsenäistyneelle valtiolle, jonka itsenäisyyden on entinen emämaa tunnustanut, tai sitten sille roistovaltiolle, joka sen on väkivallalla ja uhkauksin itselleen anastanut.
Karjalaisten kolme kaupunkia käsitteli Karjalan palautusta monella eri suulla. Viipurin lähellä asuva "Mikko" Kostomolov paljasti, että hän olisi kannattanut Karjalan palautusta perestroikan aikana ja 1990-luvulla "mutta ei enää". Gustav Hägglund tuomitsi Stalinin alueanastuksen rikoksena ja vaati rangaistusta. Toinen suomalainen tunnusti Karjalan palautuksen oikeutuksen mutta pahoitteli, että Karjalasta ei Suomessa olla yleisesti kiinnostuneita. Hän kuitenkin sanoi painokkaasti "Ei!", kun hän totesi Karjalan 300 000 asukkaan tulevan suomalaisten kustannettaviksi.
Valitettavasti tällaiset heitot ovat populismia. Todellisuudessa nämä kysymykset pitää arvioida analyyttisesti. Palaan näihin kysymyksiin tuonnempana.
Unelmana Karjala paljasti paljon uusia tietoja. Suomalaisten väitettiin käyneen sotien jälkeen rajan yli omilla kotitaloillaan salaa. Siitä ei tietenkään ole Suomen puolella kerrottu mitään, koska se on ollut rikos molemmissa maissa.
Kiinnostava tieto oli se, mitä miehitetyn alueen asuttamiseen pyrkiville asukkaille luvattiin:
- 5000 ruplaa
- ilmainen kuljetus perille
- kolme paria huopakenkiä
- yksi lehmä
- kolme lammasta
- kymmenen kanaa
- muonaa kymmeneksi päiväksi
- ilmainen (!) talo
- velat ja verot anteeksi
Nyt vanhukset muistelivat saapumistaan kielteisesti. Haikeutta oli äänessä, kun muisteltiin kolhoosien rakentamista. Nyt kuitenkin tunnelmat olivat apeita: kaikki on lopussa, kaikki on rikottu. "Me löimme kaiken ranttaliksi", tunnustaa vanha venäläismies Karjalassa.
Myös Karjalaisten kolme kaupunkia kritisoi Viipurin nykyistä tilaa, vaikka yksittäisten rakennusten korjaus tai uudisrakentaminen tunnustetaan.
Molemmat dokumentit paljastavat, että Karjala on edelleen avoin haava, surun ja harmin generaattori. Ei ihme, että monet haluavat kääntää kokonaan selkänsä tälle ongelmalle, mutta yhtä lailla Karjala innostaa ottamaan selvää, keskustelemaan ja näkemään visioita.
Tämä blogi omalta osaltaan tulee osallistumaan Karjala-keskusteluun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)