Molemmat dokumentit olivat erinomaisia. Kuvamateriaalia oli sotia edeltävältä ajalta sekä hyvänä kontrastina tuoreita kuvia. Viipuri-dokumentin kiinnostavuutta lisäsi tunnettujen henkilöiden esiintyminen ohjelmassa: nykyinen ulkoministeri valokuvasi Kiiskilän kartanon sisätiloja, ja kenraali Gustav Hägglund filosofoi Viipurin linnan tornissa.
Koska ollaan Suomessa, dokumenteissa esiintyi tyypillistä propagandaa, osittain joka valheellista ja Suomea häpäisevää.
Etenkin Unelmana Karjala syyllistyi "keskitysleiri"-korttiin. Tosiasiana voidaan pitää, että Petroskoissa ylläpidettiin leirejä, joita ilman sotien jälkeistä negatiivista konnotaatiota kutsuttiin keskitysleireiksi. Mutta dokumentin teema oli luovutettu Karjala, ja etenkin Kurkijoki. Kuitenkaan kukaan tai mikään muu taho ei ole väittänyt, että luovutetun Karjalan alueelta löytyneitä venäläisiä olisi pidetty "keskitysleireillä" jatkosodan aikana. Ohimennen mainittu syytös ei saanut taustaukseen faktoja.
Vielä omituisempi oli dokumentissa esitetty pohdiskelu siitä, että maata ei voi omistaa. Että yhtä hyvin voisi Karjala olla "saksalaisten... tai englantilaisten" omaa maata. Tämähän on täysin uutta teoriaa. Karjalahan voi kuulua ainoastaan sille itsenäistyneelle valtiolle, jonka itsenäisyyden on entinen emämaa tunnustanut, tai sitten sille roistovaltiolle, joka sen on väkivallalla ja uhkauksin itselleen anastanut.
Karjalaisten kolme kaupunkia käsitteli Karjalan palautusta monella eri suulla. Viipurin lähellä asuva "Mikko" Kostomolov paljasti, että hän olisi kannattanut Karjalan palautusta perestroikan aikana ja 1990-luvulla "mutta ei enää". Gustav Hägglund tuomitsi Stalinin alueanastuksen rikoksena ja vaati rangaistusta. Toinen suomalainen tunnusti Karjalan palautuksen oikeutuksen mutta pahoitteli, että Karjalasta ei Suomessa olla yleisesti kiinnostuneita. Hän kuitenkin sanoi painokkaasti "Ei!", kun hän totesi Karjalan 300 000 asukkaan tulevan suomalaisten kustannettaviksi.
Valitettavasti tällaiset heitot ovat populismia. Todellisuudessa nämä kysymykset pitää arvioida analyyttisesti. Palaan näihin kysymyksiin tuonnempana.
Unelmana Karjala paljasti paljon uusia tietoja. Suomalaisten väitettiin käyneen sotien jälkeen rajan yli omilla kotitaloillaan salaa. Siitä ei tietenkään ole Suomen puolella kerrottu mitään, koska se on ollut rikos molemmissa maissa.
Kiinnostava tieto oli se, mitä miehitetyn alueen asuttamiseen pyrkiville asukkaille luvattiin:
- 5000 ruplaa
- ilmainen kuljetus perille
- kolme paria huopakenkiä
- yksi lehmä
- kolme lammasta
- kymmenen kanaa
- muonaa kymmeneksi päiväksi
- ilmainen (!) talo
- velat ja verot anteeksi
Nyt vanhukset muistelivat saapumistaan kielteisesti. Haikeutta oli äänessä, kun muisteltiin kolhoosien rakentamista. Nyt kuitenkin tunnelmat olivat apeita: kaikki on lopussa, kaikki on rikottu. "Me löimme kaiken ranttaliksi", tunnustaa vanha venäläismies Karjalassa.
Myös Karjalaisten kolme kaupunkia kritisoi Viipurin nykyistä tilaa, vaikka yksittäisten rakennusten korjaus tai uudisrakentaminen tunnustetaan.
Molemmat dokumentit paljastavat, että Karjala on edelleen avoin haava, surun ja harmin generaattori. Ei ihme, että monet haluavat kääntää kokonaan selkänsä tälle ongelmalle, mutta yhtä lailla Karjala innostaa ottamaan selvää, keskustelemaan ja näkemään visioita.
Tämä blogi omalta osaltaan tulee osallistumaan Karjala-keskusteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti