Tämän päivän maailmassa ei tarvita Karjala-keskustelua masentuakseen. Riittää kun lukee talousuutisia.
Mutta jos elämä muuten hymyilee, ja kaipaa syväsukellusta ahdistuneen suomalaisen psyykeen mustimpiin syövereihin, kannattaa mennä Suomi24-keskustelupalstalle lukemaan "Karjalan palautuskeskustelua".
Karjala-keskustelu on periaatteessa samanlaista väittelyä kuin ilmastonmuutos-, evoluutioteoria- tai vaikkapa jatkosodan syyllisyyskeskustelu. Kaikissa näissä väittelyissä on "virallinen totuus", jonka takana on musertava määrä voimaa ja valtaa.
Vastapuolella on vaihtelevasti huomattava määrä älyllistä pohdintaa, moniarvoista argumentointia ja - pahoin pelkään - oikeassa olemisen sietämätöntä oivallusta.
Esimerkiksi "ilmastonmuutos" on lopullisesti "päätetty" musertavan tiedemiesjoukon toimesta. Ainakin media, poliitikot ja uusia autoja markkinoivat mainosmiehet ovat niin päättäneet.
Kukaan ei edes kehtaa muistuttaa, että kyse on pelkästä tulevaisuuden ennustuksesta, ei mistään tieteellisesti todistetusta tosiasiasta.
Evoluutioteoria on valettu betoniin ja nostettu ainoaksi oikeaksi totuudeksi, mutta siinäkin liikutaan niin kaukaisilla esihistoriallisilla ajanjaksoilla, ettei niitä voi täydellä varmuudella eritellä.
Jatkosodan tulkintoja johtaa "sodan voittajan historiankirjoitus", vaikka objektiivinen kokonaistarkastelu olisi hedelmällisempää.
Karjala-kysymyksen tapauksessa itsestään selvyyksiä, näitä musertavan ylivoimaisia argumentteja löytyy myös:
- raja on siellä missä se nyt on. Tämän tosiasian taakse on äärimmäisen helppo mennä. Ei näköjään haittaa, että rajan piirsi miljoonia tapattanut diktaattori, joka ensin sopi asioista Hitlerin kanssa. Ei haittaa, että raja syntyi sopimusrikkomusten ja hyökkäyssodan seurauksena. Riittää, että se on. Muut ovat siten "väärässä".
- Venäjä ei halua antaa Karjalaa takaisin. Tämä poleeminen väite ei perustu empiiriseen haastatteluaineistoon vaan oletukseen, joka eittämättä voi olla tottakin. Äärimmilleen vietynä voitaisiin todeta, että Venäjä voisi tuoda kaikki ydinaseensa Suomeen ja tuhota kaiken elämän Suomen alueelta, ja samalla taitaisi elämä loppua koko maapallolta.
Mistä siis keskustella jos näin on?
Karjalasta tulee keskustella siksi, että siitä voi keskustella. Missä media, siellä Karjala-keskustelu.
Jos Karjalasta vaiettaisiin, se osoittaisi kaiken inhimillisyyden kadonneen Suomesta ja suomalaisesta keskustelusta.
Karjala-keskustelua ei kuitenkaan käydä pelkästään tällä mainitulla tasolla. Suomessa ei jaeta journalistipalkintoja tai Finlandia-palkintoja tai ylipäätään anneta mitään tunnustusta siitä, että joku rikkoo tabuja, vapauttaa Karjala-keskustelua tai puolustaa suomalaisten ihmisoikeuksia.
Tämä tilanne on ongelma. Ongelma pahenee mitä lähemmäksi mennään Suomi24-tyyppistä sensuroimatonta Karjala-räävintää.
Todellisuudessa Suomessa harjoitetaan aikuisten koulukiusaamista heti, kun joku avaa Karjala-keskustelun.
Keinoja on monenlaisia. Yleisesti nimitellään keskustelijoita "kaheleiksi", "elämöijiksi", "hihhuleiksi" tai millä tahansa halveksivalla nimellä. Tietysti Karjalan palautuskeskustelijoita nimitellään vielä "ryssittelijöiksi", sen jälkeen kun heitä on nimitelty edellä mainituilla halventavilla nimityksillä. Suomalaisia saa kyllä nimitellä, jos suomalaiset puhuvat Karjalasta, mutta venäläisiä ei tietenkään saa nimitellä, tai muuten!
Keskustelijoiden persoona otetaan esille. Luetellaan keskustelijan asuinpaikka, ammatti, titteli, sukupuoli, ikä, harrastukset jne. Ilkutaan näillä. Tehdään niistä numero. Laitetaan persoona naurunalaiseksi.
Jos keskustelija liikkuu "kaupungilla" tai on julkisissa tiloissa, luodaan fyysisiä esteitä. Estetään Karjalan palautuskeskustelijalta pääsy Karjala-taloon tai Karjalan kesäjuhliin. Jos henkilö on jo sisätiloissa, ajetaan tämä ulos. Minulla on valokuvia yhdestä tällaisesta tapahtumasta.
Sepitetään mielikuvituksellisia tarinoita, jotka eivät pidä paikkaansa. Kerrotaan esimerkiksi, että joku Karjalan palautuksesta keskusteleva "ei enää saa viisumia Venäjälle", vaikka keskustelijalla on viisumi, tälläkin hetkellä.
Mielikuva, tai kielikuva, joka tästä syntyy on tämä: mennään Ison Selän taakse turvaan, ja sieltä käsin huudellaan hävyttömyyksiä. Iso Selkä on ydinasevaltio, "suurvalta", omnipotentti mahti, joka pystyy mihin tahansa. Näin uskotteleva "koulukiusaaja" tuntee olevansa itsekin vahva ja mahtava. Pönkitetyllä itsetunnolla voidaan sitten haukkua keskustelijoita ilman mitään pidäkkeitä.
Kuitenkin Suomessa on perustuslaki, ja ihmisyyttä turvaamaan on luotu YK:n ihmisoikeuksien julistus, jota myös Suomen laki myötäilee.
Valitettavasti laki ei suojele niitä, jotka jäävät "virallisen totuuden" tai esimerkiksi Venäjän oletetun suurvaltamahdin musertamiksi. Millään keskustelun säännöillä, puhumattakaan kohteliaisuussäännöillä, ei ole mitään tekoa, kun "virallinen totuus" jyrää.
Vielä yksi keskustelu, jossa nähdään samanlaisia elementtejä, on maahanmuuttokeskustelu. Tässä keskustelussa "virallinen totuus" on äärimmäisyyksiin menevä suvaitsevaisuus, jolla on kosketuspintaa vasemmistolaisuuteen, joka puolestaan väittää pitävänsä pesäeroa "natsistiseen" tai "fasistiseen" rasismiin. Puuttumatta tässä yksityiskohtaisemmin siihen, että vasemmistodebatissa on hyvinkin suvaitsemattomia elementtejä, voidaan todeta, että maahanmuuttokeskustelun toisinajattelijasiipi saa tuta "virallisen totuuden" musertavan voiman aina julkista häväistyskirjoittelua tai tutkintapyyntöjä myöten.
Kyllä, Venäjä voisi halutessaan tuhota kaiken elämän tältä planeetalta ja raja on edelleen siinä mihin diktaattori sen piirsi, mutta keskustelun oikeutuksen takaa Suomen perustuslaki.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit
torstai 8. tammikuuta 2009
torstai 1. tammikuuta 2009
Karjalakeskustelu ja vuosi 2008
Päättynyt vuosi oli tyydyttävä, jos sitä arvioidaan sananvapauden ja keskustelun avoimuuden osalta. Tilanne parani joulukuussa, kun Yleisradio kunnostautui näyttämällä melkeinpä päivittäin dokumentteja Karjalasta. Useissa näistä puhuttiin avoimesti myös Karjalan palautuksesta, puolesta ja vastaan.
Sen sijaan painettu media, etenkin Helsingin Sanomat, vaikeni suomettuneeseen tyyliinsä koko aiheesta.
Vuoden aikana jatkettiin vielä keskustelua siitä, mitä Mauno Koivisto halusi ja mitä uuden Venäjän johto halusi Karjalan suhteen vuonna 1991. Keskustelussa vuonna 2007 oli saatu todisteet siitä, että Koivisto sai lähestymistä mutta esti Karjalan palautuskeskustelun etenemisen.
Kielteinen keskustelukulttuuri liittyy jatkosotaan. Kansakunnalla olisi oleellisempiakin kysymyksiä kuin jatkosodan yksityiskohdat. Silti presidentin kutsumaa foorumia myöten kansallinen itseruoskinta halusi päätyä lopputulokseen, jossa demokraattinen ja Karjalansa juuri menettänyt Suomi sotikin pyrkien natsien sodanpäämääriin.
Myönteisenä aiheena keskustelussa oli aikansa lakia rikkonen sotatuomionäytelmän tuomioiden purkaminen. Korkein Hallinto-oikeus väittä purkamista mahdottomaksi, mutta asiasta kuitenkin keskusteltiin. Toistaiseksi kansakunta tuomitsi itse itsensä, vaikka valvontakomissiota tai Neuvostoliittoa ei enää ole.
Korkealla tasolla Karjalaa käsiteltiin myös uuden ulkoministerin Alexander Stubbin myötä. Kävi ilmi, että hänen isänsä Göran Stubb oli asunut Käkisalmen kaupungissa (osoitteessa Vuorikatu 4). Perhe oli tullut Käkisalmeen Viipurista. Stubb ei kuitenkaan antanut Karjalan palautuksen suhteen myönteisiä kannanottoja.
Karjala-keskustelua ylläpiti säännöllisesti sekä ProKarelia että Aluepalautus.
ProKarelia jatkoi keskustelua taustoituksella - suomalaisen itsesensuurin pohtimisella. Toinen linjaus oli Venäjän nykytilan pohdinta, usein kriittisin äänenpainoin.
ProKarelia julkaisi uuden kirjan: Karjalan palautus kuin takku tukassa. Kirjaa arvioidaan tässä blogissa lähiaikoina.
Aluepalautus oli astetta räväkämpi lausunnoissaan. Kaksi merkittävää uutispommia lähti Aluepalautuksen suunnalta:
- Se oli julkistamassa valtausta Suomen ja Viron aluevesien yhtymäalueella. Valtaus oli teknisesti mahdollinen lain vaatimalla 5000 euron talletuksella. Valtaus jätettiin mediassa lähes huomiotta, ja sen todenperäisyyttä jopa epäiltiin. Valtauksen syyksi epäiltiin Nord Stream -kaasuputken rakentamisen estämishalua. Toisaalta juuri tätä perustetta epäiltiin syyksi siihen, että valtaus käytännössä vaiettiin mediassa.
- Aluepalautus sai uhkauksen venäläiseltä äärijärjestöltä. Uhkaukseen kuului vaatimus "rauhoittua" ja lopettaa aluepalautuksen vaatiminen. Vaatimusta vahvistettiin kaukasialaisen iskuryhmällä. Aluepalautus otti yhteyttä Suomen poliisilaitokseen ja väitti tulleensa terroristiuhkauksen kohteeksi. Poliisi ei ottanut asiaa käsitelläkseen. Oliko kyseessä suomettunut Venäjän pelko (Venäjältä tulevien uhkausten asettaminen tärkeysjärjestyksessä korkeammalle tasolle kuin Suomen kansalaisten turvallisuuden suojeleminen)?.
Samaan aikaan laillisia keinoja käytettiin edistämään pakkoluovutetun alueen yksittäisten tonttien palauttamista. Asiaa ajava Kari Silvennoinen vei asian Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Myöhemmin annettu tuomio oli pettymys.
Karjalan Liitto jatkoi pysähtyneisyyden aikaansa valitsemalla jälleen hallituspuolueen kansanedustajan jatkamaan toimintaansa. Liittoa on syytetty siitä, että se keskittyy "karjalanpiirakoihin, kansantanhuihin ja kyykkään" eikä Karjalan alkuperäisasukkaiden ihmisoikeuksien ajamiseen.
Vuonna 2008 suomalaiset saivat mahdollisuuden keskustella Karjalasta vain harvoilla siihen erikoistuneilla nettisaiteilla. Suomi24-keskustelu on jo vuosien ajan ollut silkkaa keskustelun terrorisoimista. ProKarelia ja myös Helsingin Sanomien Karjala-keskustelua jatkanut "kestoaiheet" on jo aiemmin lakkautettu.
Keskustelua häiritsee venäläisistä äärilaitaa edustavista suunnista tuleva disinformaatio, jopa pelottelu. Samassa hengessä keskustelua haittaa suomettuneet äänenpainot, jotka korostavat Suomen syyllisyyttä jatkosodassa, ja siten ainakin teoreettista Neuvostoliiton oikeutusta anastaa itsenäiseltä valtiolta tämän laillisia alueita haltuunsa.
Karjala-kysymyksen "onneksi" kansainvälinen talous joutui vakavaan taantumaan. Öljyn ja muiden raaka-aineiden (kaasua lukuun ottamatta) hinnat suorastaan romahtivat. Venäjä oli ehtinyt hintojen ollessa huipussaan osoittaa luonteensa uhittelevana, pullistelevana ja yhä uusia vaatimuksia esittävänä häirikkönä. Öljyn hinnanlasku eittämättä tulee rauhoittamaan Venäjää ainakin jollakin tasolla. Venäjä joutuu etsimään ratkaisuja ongelmiin, eikä enää pelkästään luomaan ongelmia. Karjalan palautus voisi olla sellainen myönnytys kansainväliselle yhteisölle, jolla Venäjä pyrkisi "ostamaan" muita, sille tärkeämpiä etuja.
Vuoden 2009 edetessä seurataan Karjalakeskustelua tiiviisti.
Sen sijaan painettu media, etenkin Helsingin Sanomat, vaikeni suomettuneeseen tyyliinsä koko aiheesta.
Vuoden aikana jatkettiin vielä keskustelua siitä, mitä Mauno Koivisto halusi ja mitä uuden Venäjän johto halusi Karjalan suhteen vuonna 1991. Keskustelussa vuonna 2007 oli saatu todisteet siitä, että Koivisto sai lähestymistä mutta esti Karjalan palautuskeskustelun etenemisen.
Kielteinen keskustelukulttuuri liittyy jatkosotaan. Kansakunnalla olisi oleellisempiakin kysymyksiä kuin jatkosodan yksityiskohdat. Silti presidentin kutsumaa foorumia myöten kansallinen itseruoskinta halusi päätyä lopputulokseen, jossa demokraattinen ja Karjalansa juuri menettänyt Suomi sotikin pyrkien natsien sodanpäämääriin.
Myönteisenä aiheena keskustelussa oli aikansa lakia rikkonen sotatuomionäytelmän tuomioiden purkaminen. Korkein Hallinto-oikeus väittä purkamista mahdottomaksi, mutta asiasta kuitenkin keskusteltiin. Toistaiseksi kansakunta tuomitsi itse itsensä, vaikka valvontakomissiota tai Neuvostoliittoa ei enää ole.
Korkealla tasolla Karjalaa käsiteltiin myös uuden ulkoministerin Alexander Stubbin myötä. Kävi ilmi, että hänen isänsä Göran Stubb oli asunut Käkisalmen kaupungissa (osoitteessa Vuorikatu 4). Perhe oli tullut Käkisalmeen Viipurista. Stubb ei kuitenkaan antanut Karjalan palautuksen suhteen myönteisiä kannanottoja.
Karjala-keskustelua ylläpiti säännöllisesti sekä ProKarelia että Aluepalautus.
ProKarelia jatkoi keskustelua taustoituksella - suomalaisen itsesensuurin pohtimisella. Toinen linjaus oli Venäjän nykytilan pohdinta, usein kriittisin äänenpainoin.
ProKarelia julkaisi uuden kirjan: Karjalan palautus kuin takku tukassa. Kirjaa arvioidaan tässä blogissa lähiaikoina.
Aluepalautus oli astetta räväkämpi lausunnoissaan. Kaksi merkittävää uutispommia lähti Aluepalautuksen suunnalta:
- Se oli julkistamassa valtausta Suomen ja Viron aluevesien yhtymäalueella. Valtaus oli teknisesti mahdollinen lain vaatimalla 5000 euron talletuksella. Valtaus jätettiin mediassa lähes huomiotta, ja sen todenperäisyyttä jopa epäiltiin. Valtauksen syyksi epäiltiin Nord Stream -kaasuputken rakentamisen estämishalua. Toisaalta juuri tätä perustetta epäiltiin syyksi siihen, että valtaus käytännössä vaiettiin mediassa.
- Aluepalautus sai uhkauksen venäläiseltä äärijärjestöltä. Uhkaukseen kuului vaatimus "rauhoittua" ja lopettaa aluepalautuksen vaatiminen. Vaatimusta vahvistettiin kaukasialaisen iskuryhmällä. Aluepalautus otti yhteyttä Suomen poliisilaitokseen ja väitti tulleensa terroristiuhkauksen kohteeksi. Poliisi ei ottanut asiaa käsitelläkseen. Oliko kyseessä suomettunut Venäjän pelko (Venäjältä tulevien uhkausten asettaminen tärkeysjärjestyksessä korkeammalle tasolle kuin Suomen kansalaisten turvallisuuden suojeleminen)?.
Samaan aikaan laillisia keinoja käytettiin edistämään pakkoluovutetun alueen yksittäisten tonttien palauttamista. Asiaa ajava Kari Silvennoinen vei asian Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Myöhemmin annettu tuomio oli pettymys.
Karjalan Liitto jatkoi pysähtyneisyyden aikaansa valitsemalla jälleen hallituspuolueen kansanedustajan jatkamaan toimintaansa. Liittoa on syytetty siitä, että se keskittyy "karjalanpiirakoihin, kansantanhuihin ja kyykkään" eikä Karjalan alkuperäisasukkaiden ihmisoikeuksien ajamiseen.
Vuonna 2008 suomalaiset saivat mahdollisuuden keskustella Karjalasta vain harvoilla siihen erikoistuneilla nettisaiteilla. Suomi24-keskustelu on jo vuosien ajan ollut silkkaa keskustelun terrorisoimista. ProKarelia ja myös Helsingin Sanomien Karjala-keskustelua jatkanut "kestoaiheet" on jo aiemmin lakkautettu.
Keskustelua häiritsee venäläisistä äärilaitaa edustavista suunnista tuleva disinformaatio, jopa pelottelu. Samassa hengessä keskustelua haittaa suomettuneet äänenpainot, jotka korostavat Suomen syyllisyyttä jatkosodassa, ja siten ainakin teoreettista Neuvostoliiton oikeutusta anastaa itsenäiseltä valtiolta tämän laillisia alueita haltuunsa.
Karjala-kysymyksen "onneksi" kansainvälinen talous joutui vakavaan taantumaan. Öljyn ja muiden raaka-aineiden (kaasua lukuun ottamatta) hinnat suorastaan romahtivat. Venäjä oli ehtinyt hintojen ollessa huipussaan osoittaa luonteensa uhittelevana, pullistelevana ja yhä uusia vaatimuksia esittävänä häirikkönä. Öljyn hinnanlasku eittämättä tulee rauhoittamaan Venäjää ainakin jollakin tasolla. Venäjä joutuu etsimään ratkaisuja ongelmiin, eikä enää pelkästään luomaan ongelmia. Karjalan palautus voisi olla sellainen myönnytys kansainväliselle yhteisölle, jolla Venäjä pyrkisi "ostamaan" muita, sille tärkeämpiä etuja.
Vuoden 2009 edetessä seurataan Karjalakeskustelua tiiviisti.
perjantai 19. joulukuuta 2008
Karjala: pelkoja ja toiveita
Karjala on virallisesti vaiettu maantieteellinen alue, mutta kun keskustelu alkaa, siitä ei ole tulla loppua.
Karjalan palautuskeskustelussa huudetaan ristiin tai ohi, eikä kukaan ota selvää mitä oikeasti tarkoitetaan. Tässä lyhyesti opas Karjalakeskustelussa esitettyihin pelkoihin ja toiveisiin:
KARJALAA PELÄTÄÄN
- Suomi, tai oikeastaan "me", "saisimme" "tänne" "300 000 venäläistä". Epämääräinen pelko siitä, että "me" joudumme vastaanottamaan "tänne" suuren määrän venäläisiä. Kukaan ei kuitenkaan ole selvittänyt, "mihin" venäläiset tulisivat, ja millä tavalla heidän "tulo" häiritsisi.
- Suomeen ei kaivata venäläistynyttä maakuntaa. Epämääräinen pelko tai huoli siitä, että nykyinen itäraja siirtyisi idemmäksi Rajajoelle ja samalla nykyään Karjalassa asuva väestö alkaisi muodostua suomalaisille ongelmaksi. Tämä pelko on ristiriidassa edellisen kanssa: jos Karjalan nykyasukkaat "tulisivat" "tänne", he eivät tietenkään jäisi Karjalaan, ja Karjala ei jäisi "venäläistyneeksi maakunnaksi" vaan ainakin osittain tyhjenisi ja mahdollistaisi Karjalan alkuperäisasukkaiden (evakkojen jälkeläisten) helposti ottaa perintömaat käyttöönsä. Jos taas nykyasukkaat jäisivät paikalleen, he eivät tietenkään "tulisi" "tänne" emmekä "me" "saisi" keitään mistään.
- Karjala tulisi kalliiksi. Ehkä yleisin pelkotila, jota ei kuitenkaan koskaan analysoida. Kalliiksi kenelle? Kuka lähettää laskun? Mikä on laskun summa? Kenelle maksetaan? Mikä on eräpäivä? Kukaan ei ole koskaan osannut vastata näihin kysymyksiin. "Karjala tulisi kalliiksi" on perusteeton mantra, jota toistetaan populistisesti ilman analyysia.
- Suomi menisi konkurssiin. Kuten edellinen mutta ehkä suurempi pelkotila. Noin 10% Suomesta, tai pari prosenttia väestöstäkö pystyisi kaatamaan Suomen valtiontalouden ja kansantalouden?
- Palautus venäläistäisi Suomen. Tämä pelkotila saa kaikupohjaa ikuisuusväittelystä nimeltään "pakkoruotsi". Sen mukaan Suomen perustuslakiin pitäisi liittää venäjän kielen virallinen asema ja jokaisen suomalaisen tulisi suorittaa - vastentahtoisesti - venäjän kielen perusopinnot. Karjalan nykyasutus onnistuisi muuttamaan koko Suomen venäläiseksi, eikä paluuta entiseen enää olisi. Kuitenkin realismi todistaa, että pikemminkin Suomen ruotsinkieliset alueet ovat suomalaistuneet, ja Karjala pikemminkin suomalaistuisi kuin päinvastoin: palautushan tarkoittaisi Suomen tuomista Karjalaan eikä Karjalan venäläisyyden tuomista Suomeen.
- Salaiset motiivit. Karjalan palautusta pelätään monista salaisista syistä. Niitä ei paljasteta. Esimerkiksi evakkoperheissä on käyty rankka surutyö vuodesta 1940 (tai 1944) alkaen, ja kun surutyö on tehty, ei Karjala-kysymykseen enää haluta palata. Se toisi surun takaisin, ja saattaisi pilata kodin tai yhteisön ilmapiirin pitkäksi ajaksi. Monet Karjalasta paenneet aikuiset valehtelivat lapsilleen tai ainakin jättivät monia asioita sanomatta. Siksi "suuret ikäluokat" eivät tiedä totuutta Karjalan menetyksestä. He uskovat, että omat karjalaiset vanhemmat oikeasti "katsoivat eteenpäin" ja "rakensivat tulevaisuutta" eivätkä "haikailleet menneitä" (vaikka haikalivatkin). Kun tuska ja suru tukahdutettiin eikä sitä käyty läpi, seuraavat sukupolvet kantavat alitajuista ahdistusta sisimmässään. Puuttumalla tähän tabuun he joutuisivat kohtaamaan ahdistuksensa, ja siksi on helpompi vaieta ja kieltää koko kysymys. Salaiset motiivit ovat yksilökohtaisia ja monitahoisia, ja niiden analyysiin vaadittaisiin kokonaisia blogiesseitä, useitakin.
KARJALAA TOIVOTAAN
- Karjala palauttaisi oikeudenmukaisuuden. Uskotaan, että palautus toimisi rikollisen hyökkäyssodan aloittaneen Venäjän rangaistuksena ja toisaalta hyökkäyssodan uhrin korvauksena koetuista menetyksistä. Karjalaiset suvut saisivat oman maaomaisuutensa takaisin, jotkut myös kotitalonsa. Ihmisoikeudet toteutuisivat kotipaikkaoikeuden osalta, ja alkuperäiset sopimukset palautettaisiin voimaan.
- Karjala olisi "win-win". Uskotaan, että Karjalan palautus olisi voitto niin Venäjälle kuin Suomellekin. Venäjä saisi myönteistä julkisuutta, ja Suomi saisi alueensa takaisin ja niiden mukana taloudellista hyötyä. Suomalaiset saisivat omat maansa takaisin. Näkemys on erityisen optimistinen mutta kiinnostava.
- Karjala toisi täystyöllisyyden. Karjalan palautus loisi tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Palkansaajille Karjalan palautus tarkoittaisi palkkatuloja, monien, etenkin rakennusalan yritysten työntekijöille joko lisätöitä tai palkankorotuksia, tai molempia. Realistinen visio.
- Karjalaiset saisivat omat maansa takaisin. Tämä käsitys herättää kritiikkiä. Sen mukaan Suomen valtio "osti" karjalaisilta maat antamalla pakolaisille hätäapua, "korvauksia". Käsitys ei kuitenkaan ole realistinen. Eihän Suomen valtio voinut "ostaa" sellaisia alueita, jotka olivat samaan aikaan tiukasti Neuvostoliiton hallussa! Ennakkotapausten valossa on kuitenkin realistista, että karjalaisilla olisi kuin olisikin oikeus saada omat maansa takaisin ilman erityistä lunastusmaksua. Kannattaa muistaa, että karjalaiset ostivat maansa Suomen valtiolta 1860-1939. Kerran ostettu on aina oma. Lisäksi on kysyttävä, millainen on pakolaisuuden, vieraan heimon keskellä kärsityn pilkan ja kiusaamisen ja kodin tuhoamisen hinta. Jos sitä ei korvata, miksi karjalaisten pitäisi vielä kerran maksaa omastaan? Toive on realistinen, oikeudenmukainen ja kohtuullinen.
- Karjalan nykyasutus ei olisi ongelma. Toiveajattelu perustuu osin myönteisille kokemuksille "kentällä" - monet evakkosuvut ovat tulleet mainiosti toimeen nykyasukkaiden kanssa. Yleinen käsitys, myös ProKarelian kanta, näyttää olevan se, että palautuksen jälkeen Karjalaan jäisi noin 200 000 siviiliasukasta. Se on realismia: Venäjän valtion palveluksessa oleva rajavartioston, armeijan, miliisin ja hallinnollinen henkilökunta, perheineen ja sidosryhmineen saisi käskyn sijoittua Rajajoen itäpuolelle jatkamaan sitä työtä, jota he nyt tekevät Stalinin anastamalla Suomen alueella. Osa voisi "loikata" eli jäädä paikoilleen, mutta on uskottavaa, että suurin osa noudattaisi työnantajansa käskyä. Nykyasukkaille myönnettäisiin luonnollisesti vapaus päättää itse: paluu omille juurilleen eri puolille entistä Neuvostoliittoa, muutto Venäjän houkutteleviin suurkaupunkeihin, pysyminen paikallaan tai muutto Euroopan Unionin sisällä. On pikemminkin todennäköistä kuin ei, että suuri määrä nykyasukkaita todellakin päättäisi siirtyä nykyisestä Karjalasta jonnekin, missä on paremmat mahdollisuudet elää modernia elämää.
Analyysiä voisi jatkaa loputtomiin. Väitteitä ja vastaväitteitä on paljon lisää. Ylläoleva esittää vain muutamia näkökulmia, joita on esitetty eri nettifoorumeilla.
Karjalan palautuskeskustelussa huudetaan ristiin tai ohi, eikä kukaan ota selvää mitä oikeasti tarkoitetaan. Tässä lyhyesti opas Karjalakeskustelussa esitettyihin pelkoihin ja toiveisiin:
KARJALAA PELÄTÄÄN
- Suomi, tai oikeastaan "me", "saisimme" "tänne" "300 000 venäläistä". Epämääräinen pelko siitä, että "me" joudumme vastaanottamaan "tänne" suuren määrän venäläisiä. Kukaan ei kuitenkaan ole selvittänyt, "mihin" venäläiset tulisivat, ja millä tavalla heidän "tulo" häiritsisi.
- Suomeen ei kaivata venäläistynyttä maakuntaa. Epämääräinen pelko tai huoli siitä, että nykyinen itäraja siirtyisi idemmäksi Rajajoelle ja samalla nykyään Karjalassa asuva väestö alkaisi muodostua suomalaisille ongelmaksi. Tämä pelko on ristiriidassa edellisen kanssa: jos Karjalan nykyasukkaat "tulisivat" "tänne", he eivät tietenkään jäisi Karjalaan, ja Karjala ei jäisi "venäläistyneeksi maakunnaksi" vaan ainakin osittain tyhjenisi ja mahdollistaisi Karjalan alkuperäisasukkaiden (evakkojen jälkeläisten) helposti ottaa perintömaat käyttöönsä. Jos taas nykyasukkaat jäisivät paikalleen, he eivät tietenkään "tulisi" "tänne" emmekä "me" "saisi" keitään mistään.
- Karjala tulisi kalliiksi. Ehkä yleisin pelkotila, jota ei kuitenkaan koskaan analysoida. Kalliiksi kenelle? Kuka lähettää laskun? Mikä on laskun summa? Kenelle maksetaan? Mikä on eräpäivä? Kukaan ei ole koskaan osannut vastata näihin kysymyksiin. "Karjala tulisi kalliiksi" on perusteeton mantra, jota toistetaan populistisesti ilman analyysia.
- Suomi menisi konkurssiin. Kuten edellinen mutta ehkä suurempi pelkotila. Noin 10% Suomesta, tai pari prosenttia väestöstäkö pystyisi kaatamaan Suomen valtiontalouden ja kansantalouden?
- Palautus venäläistäisi Suomen. Tämä pelkotila saa kaikupohjaa ikuisuusväittelystä nimeltään "pakkoruotsi". Sen mukaan Suomen perustuslakiin pitäisi liittää venäjän kielen virallinen asema ja jokaisen suomalaisen tulisi suorittaa - vastentahtoisesti - venäjän kielen perusopinnot. Karjalan nykyasutus onnistuisi muuttamaan koko Suomen venäläiseksi, eikä paluuta entiseen enää olisi. Kuitenkin realismi todistaa, että pikemminkin Suomen ruotsinkieliset alueet ovat suomalaistuneet, ja Karjala pikemminkin suomalaistuisi kuin päinvastoin: palautushan tarkoittaisi Suomen tuomista Karjalaan eikä Karjalan venäläisyyden tuomista Suomeen.
- Salaiset motiivit. Karjalan palautusta pelätään monista salaisista syistä. Niitä ei paljasteta. Esimerkiksi evakkoperheissä on käyty rankka surutyö vuodesta 1940 (tai 1944) alkaen, ja kun surutyö on tehty, ei Karjala-kysymykseen enää haluta palata. Se toisi surun takaisin, ja saattaisi pilata kodin tai yhteisön ilmapiirin pitkäksi ajaksi. Monet Karjalasta paenneet aikuiset valehtelivat lapsilleen tai ainakin jättivät monia asioita sanomatta. Siksi "suuret ikäluokat" eivät tiedä totuutta Karjalan menetyksestä. He uskovat, että omat karjalaiset vanhemmat oikeasti "katsoivat eteenpäin" ja "rakensivat tulevaisuutta" eivätkä "haikailleet menneitä" (vaikka haikalivatkin). Kun tuska ja suru tukahdutettiin eikä sitä käyty läpi, seuraavat sukupolvet kantavat alitajuista ahdistusta sisimmässään. Puuttumalla tähän tabuun he joutuisivat kohtaamaan ahdistuksensa, ja siksi on helpompi vaieta ja kieltää koko kysymys. Salaiset motiivit ovat yksilökohtaisia ja monitahoisia, ja niiden analyysiin vaadittaisiin kokonaisia blogiesseitä, useitakin.
KARJALAA TOIVOTAAN
- Karjala palauttaisi oikeudenmukaisuuden. Uskotaan, että palautus toimisi rikollisen hyökkäyssodan aloittaneen Venäjän rangaistuksena ja toisaalta hyökkäyssodan uhrin korvauksena koetuista menetyksistä. Karjalaiset suvut saisivat oman maaomaisuutensa takaisin, jotkut myös kotitalonsa. Ihmisoikeudet toteutuisivat kotipaikkaoikeuden osalta, ja alkuperäiset sopimukset palautettaisiin voimaan.
- Karjala olisi "win-win". Uskotaan, että Karjalan palautus olisi voitto niin Venäjälle kuin Suomellekin. Venäjä saisi myönteistä julkisuutta, ja Suomi saisi alueensa takaisin ja niiden mukana taloudellista hyötyä. Suomalaiset saisivat omat maansa takaisin. Näkemys on erityisen optimistinen mutta kiinnostava.
- Karjala toisi täystyöllisyyden. Karjalan palautus loisi tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Palkansaajille Karjalan palautus tarkoittaisi palkkatuloja, monien, etenkin rakennusalan yritysten työntekijöille joko lisätöitä tai palkankorotuksia, tai molempia. Realistinen visio.
- Karjalaiset saisivat omat maansa takaisin. Tämä käsitys herättää kritiikkiä. Sen mukaan Suomen valtio "osti" karjalaisilta maat antamalla pakolaisille hätäapua, "korvauksia". Käsitys ei kuitenkaan ole realistinen. Eihän Suomen valtio voinut "ostaa" sellaisia alueita, jotka olivat samaan aikaan tiukasti Neuvostoliiton hallussa! Ennakkotapausten valossa on kuitenkin realistista, että karjalaisilla olisi kuin olisikin oikeus saada omat maansa takaisin ilman erityistä lunastusmaksua. Kannattaa muistaa, että karjalaiset ostivat maansa Suomen valtiolta 1860-1939. Kerran ostettu on aina oma. Lisäksi on kysyttävä, millainen on pakolaisuuden, vieraan heimon keskellä kärsityn pilkan ja kiusaamisen ja kodin tuhoamisen hinta. Jos sitä ei korvata, miksi karjalaisten pitäisi vielä kerran maksaa omastaan? Toive on realistinen, oikeudenmukainen ja kohtuullinen.
- Karjalan nykyasutus ei olisi ongelma. Toiveajattelu perustuu osin myönteisille kokemuksille "kentällä" - monet evakkosuvut ovat tulleet mainiosti toimeen nykyasukkaiden kanssa. Yleinen käsitys, myös ProKarelian kanta, näyttää olevan se, että palautuksen jälkeen Karjalaan jäisi noin 200 000 siviiliasukasta. Se on realismia: Venäjän valtion palveluksessa oleva rajavartioston, armeijan, miliisin ja hallinnollinen henkilökunta, perheineen ja sidosryhmineen saisi käskyn sijoittua Rajajoen itäpuolelle jatkamaan sitä työtä, jota he nyt tekevät Stalinin anastamalla Suomen alueella. Osa voisi "loikata" eli jäädä paikoilleen, mutta on uskottavaa, että suurin osa noudattaisi työnantajansa käskyä. Nykyasukkaille myönnettäisiin luonnollisesti vapaus päättää itse: paluu omille juurilleen eri puolille entistä Neuvostoliittoa, muutto Venäjän houkutteleviin suurkaupunkeihin, pysyminen paikallaan tai muutto Euroopan Unionin sisällä. On pikemminkin todennäköistä kuin ei, että suuri määrä nykyasukkaita todellakin päättäisi siirtyä nykyisestä Karjalasta jonnekin, missä on paremmat mahdollisuudet elää modernia elämää.
Analyysiä voisi jatkaa loputtomiin. Väitteitä ja vastaväitteitä on paljon lisää. Ylläoleva esittää vain muutamia näkökulmia, joita on esitetty eri nettifoorumeilla.
torstai 18. joulukuuta 2008
Onko itärajamme laiton?
Karjalan palautuskeskustelussa on paljon järjetöntä jankkaamista. Tässä lyhyesti kommentoidaan yhtä kuumaa perunaa.
Onko Suomen itäraja laillinen vai laiton?
Konflikti nettikeskusteluissa syntyy käytännössä siitä, että keskustelijat puhuvat eri asioista. Tässä lyhyt yhteenveto:
Suomen itäraja on laillinen, koska...
- Sotien jälkeen on allekirjoitettu papereita.
- Raja on merkitty asianmukaisesti, ja sitä valvotaan.
- Raja on ratifioitu ja saatettu paikallisen lain kanssa sopusointuun.
Suomen nykyinen itäraja ei siis sodi vallitsevaa lainsäädäntöä tai sotien jälkeen tehtyjä sopimuksia vastaan.
Suomen itäraja on laiton, koska...
- Sen syntyprosessi perustuu sopimusrikkomuksiin. Yleisen tulkinnan mukaan "kansainvälinen laki" muodostuu kansainvälisistä sopimuksista, myös kahdenvälisistä. Niinpä ennen sotia tehdyt rajasopimukset olivat osa "kansainvälistä lakia".
- Hyökkäyssodan aloittanut anasti hyökkäyssodan uhrilta sen laillisia alueita.
- Hyökkäyssodan aloittanut oli tehnyt laittoman etupiirijaon Hitlerin Saksan kanssa.
- Uusi (nykyinen) raja toteutti etnisen puhdistuksen suvereenin valtion laillisilla alueilla.
- Uusi raja aiheutti käsittämättömän suuren omaisuusrikoksen valtiolle, kunnille, yksityisille, yrityksille ja yhteisöille.
- Uusi raja toteutti monia ihmisoikeusrikkomuksia.
- Uusi raja on ristiriidassa uuden valtion (Suomen) saaman tunnustuksen ja itsenäistymisen jälkeen solmittujen rajasopimusten kanssa.
Tämä tarkastelu osoittaa, että nykyinen itärajamme rikkoo useita sopimuksia, lakipykäliä ja ihmisoikeuksia vastaan.
Käytännössä itärajamme laillisuus-keskustelu ei johda oikeuden istuntoihin missään oikeusasteessa, koska sellainen tuomioistuin puuttuu, joka voisi antaa sitovan tuomion Suomen ja Venäjän välisessä rajakiistassa. Venäjällä on myös veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa.
Onko Suomen itäraja laillinen vai laiton?
Konflikti nettikeskusteluissa syntyy käytännössä siitä, että keskustelijat puhuvat eri asioista. Tässä lyhyt yhteenveto:
Suomen itäraja on laillinen, koska...
- Sotien jälkeen on allekirjoitettu papereita.
- Raja on merkitty asianmukaisesti, ja sitä valvotaan.
- Raja on ratifioitu ja saatettu paikallisen lain kanssa sopusointuun.
Suomen nykyinen itäraja ei siis sodi vallitsevaa lainsäädäntöä tai sotien jälkeen tehtyjä sopimuksia vastaan.
Suomen itäraja on laiton, koska...
- Sen syntyprosessi perustuu sopimusrikkomuksiin. Yleisen tulkinnan mukaan "kansainvälinen laki" muodostuu kansainvälisistä sopimuksista, myös kahdenvälisistä. Niinpä ennen sotia tehdyt rajasopimukset olivat osa "kansainvälistä lakia".
- Hyökkäyssodan aloittanut anasti hyökkäyssodan uhrilta sen laillisia alueita.
- Hyökkäyssodan aloittanut oli tehnyt laittoman etupiirijaon Hitlerin Saksan kanssa.
- Uusi (nykyinen) raja toteutti etnisen puhdistuksen suvereenin valtion laillisilla alueilla.
- Uusi raja aiheutti käsittämättömän suuren omaisuusrikoksen valtiolle, kunnille, yksityisille, yrityksille ja yhteisöille.
- Uusi raja toteutti monia ihmisoikeusrikkomuksia.
- Uusi raja on ristiriidassa uuden valtion (Suomen) saaman tunnustuksen ja itsenäistymisen jälkeen solmittujen rajasopimusten kanssa.
Tämä tarkastelu osoittaa, että nykyinen itärajamme rikkoo useita sopimuksia, lakipykäliä ja ihmisoikeuksia vastaan.
Käytännössä itärajamme laillisuus-keskustelu ei johda oikeuden istuntoihin missään oikeusasteessa, koska sellainen tuomioistuin puuttuu, joka voisi antaa sitovan tuomion Suomen ja Venäjän välisessä rajakiistassa. Venäjällä on myös veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa.
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Suomen aluemenetykset globaalissa vertailussa
Aiemmin tässä blogissa mainittu Gustav Hägglundin esiintyminen FST5-kanavan Karjalaisten kolme kaupunkia -sarjan Viipuri-dokumentissa herättää kysymyksiä. Kenraalin väite kuului sisällöllisesti suunnilleen näin:
Sitaatti ei ole tarkka mutta asiasisältö vastaa sanottua. Sata tapausta.
Onkohan?
Aloitetaan Afrikasta. Afrikan Unioni on tehnyt periaatepäätöksen siitä, että maiden rajoja ei siirrellä. Silti Afrikan valtioiden rajat kulkevat heimojen asuinalueiden halki mennen tullen. Pitäisikö siis Afrikassa tehdä rajansiirtoja jostakin muusta syystä kuin heimojen asuinalueiden perusteella? Onko jokin valtio anastanut samalla tavalla alueita kuin mitä Venäjä teki Suomen alueiden suhteen? Ainoastaan yksi itsenäinen valtio on irtautunut toisesta valtiosta: Eritrea Etiopiasta. Näiden maiden välillä on rajaristiriitoja, joten Afrikasta löytyy ainakin yksi tapaus. Namibia on irtautunut Etelä-Afrikan tasavallasta, mutta ainakaan minä en ole kuullut rajansiirtovaatimuksista puolin enkä toisin.
Amerikan mantereilla ainakin Guatemala on vaatinut aiemmin brittiläiseen imperiumiin kuulunutta Belizeä, mutta Belize ei ole irtautunut Guatemalasta vaan molemmat valtiot ovat olleet imperialismin uhreja, Guatemala Espanjan ja Belize Britannian. Perulla ja Ecuadorilla on myös ollut joitakin ristiriitoja, mutta molemmat maat ovat olleet Espanjan imperiumin alla. Vertailu Suomen alueiden anastamiseen Venäjälle siis ontuu. Intiaanien, alkuperäisasukkaiden kohtalo on toki karmea, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Amerikan mantereen valtiot, jopa Venäjän alun perin valloittama Alaska, ovat Suomen tavoin irtautuneet eurooppalaisesta emämaastaan ja julistautuneet itsenäisiksi.
Aasiassa on rajoja siirrelty Thaimaan ja Malesian ja Thaimaan ja Kambodzhan välillä mutta ei tietääkseni enää sataan vuoteen. Itä-Timor on äskettäin irtautunut Indonesiasta, mutta rajoja ei ole sen jälkeen siirrelty eikä mitään perusteltuja vaatimuksia ole esitetty. Ainoat hieman Suomen Karjalan tapausta muistuttavat tapaukset liittyvät, ei ehkä yllättäen, Venäjään. Kiinalta Venäjä valloitti jo kauan sitten Mantsurian itäosat. Japanilta Venäjä anasti Sahalinin saaren eteläosan ja koko Kuriilien saariryhmän. Japani kuitenkin vaatii ainoastaan neljää Kuriilien saarista. Suomen status poikkeaa kuitenkin täysin sekä ikivanhan Japanin keisarikunnan ja vielä vanhemman Kiinan statuksesta. Suomi on Venäjästä irtautunut ja tunnustuksen saanut uusi valtio. Japani on vanha keisarikunta, joka ei koskaan ole tarvinnut mitään tunnustuksia Venäjältä saatikka muultakaan valtiolta. Sen olemassaolo perustuu keskeytyksettömään omaan hallintoon aikojen alusta alkaen. Sama koskee käytännössä Kiinaa. Edes Brittiläinen imperiumi ei sanellut Kiinan olemassaoloa. Hongkong palautettiin sopimuksen mukaan ilman sotia, samoin Portugal irtautui Macaosta ilman valituksia. Kiina on valtiona maailman vanhempia. Sen rajat ovat vaihdelleen kuninkaiden ja keisarien sotaonnen mukaan, ei minkään sopimuksen, tunnustuksen tai allekirjoitusten mukaan.
Eurooppa on nähnyt eniten rajansiirtoja 1900-luvulla, enimmäkseen juuri sodanaloittaja Stalinin vaatimusten mukaisesti. Tapauksia on niin paljon, että on syytä keskittyä itäiseen Eurooppaan.
Viro on itsenäistynyt vuonna 1991 eikä sen jälkeen ole joutunut siirtelemään rajojaan saatikka evakuoimaan omia kansalaisiaan tai luovuttamaan kaikkia karttojaan Venäjälle. Viro myös itsenäistyi 1920, mutta se menetti itsenäisyytensä 1940. Viro siirrettiin kokonaisuudessaan punaimperialistisen Venäjän (Neuvostoliiton) osaksi. Viron rajansiirrot tapahtuivat siten Neuvostoliiton sisällä. Asiaa voisi karkeasti verrata Ranskan Länsi-Afrikan valtioiden rajojen siirtelyihin siirtomaavallan aikana: koko alue oli Ranskan hallussa, joten sisäisten rajojen siirrot eivät olleet dramaattisia. Viron asukkaiden kohtaloa punaisen fasismin uhreina ei tietenkään voi vähätellä, mutta jos puhutaan rajoista, Viron tilanne on täysin toinen kuin Suomen: Vuonna 1920 Viro laajentui Narvajoen itäpuolelle. Tämä alue siirrettiin Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan alueeksi sen jälkeen, kun Viro oli kokonaisuudessan liitetty Neuvostoliittoon. Ratkaiseva ero Suomen Karjalaan on kuitenkin tämä: Viron asukkaat olivat saman valtion alueella, vaikka Jaaninlinnan (Ivangorod) alue olikin yhtäkkiä hallinnollisesti Venäjän aluetta. Sama koskee Petserinmaata. Virolaisilla oli siis vuosikymmeniä aikaa hoitaa tarvittavat toimenpiteet Neuvostoliiton sisäisen rajansiirron takia.
Latvia on samanlainen tapaus kuin Viro. Abrene oli Latvian osa ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Kun Latvia siirrettiin kokonaan osaksi Neuvostoliittoa, Abrene siirtyi naapurineuvostotasavallan alueeksi mutta Abrene silti säilyi samojen valtakunnanrajojen sisäpuolella kuin muu Latvia. Kun Latvia itsenäistyi Neuvostoliitosta 1991, sen rajat olivat samat kuin viimeisten 40 vuoden aikana. Kun Suomi itsenäistyi 1917, Suomen rajat olivat samat kuin viimeisten 40 vuoden aikana. Latvian alueita ei vuoden 1991 jälkeen ole siirretty Venäjän osaksi. Sen sijaan Suomen alueita siirrettiin, vain noin 22 vuotta itsenäistymisen jälkeen. Toisaalta Latvia on ollut itsenäinen vasta noin 17 vuotta, joten tulevaisuudessa Venäjän liikkeitä täytyy seurata myös Latvian rajoilla!
Liettua on poikkeuksellisesti saanut lisää alueita 1900-luvulla, eikä se ole menettänyt mitään alueita Venäjälle. Liettuan pääkaupunki Vilna ehti olla osa itäistä Puolaa, joka Molotov-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirjassa oli "Neuvostoliiton etupiiriä". Koska Liettua sitten siirtyi Neuvostoliiton osaksi, itäisen Puolan nämä alueet liitettiin Liettuan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Liettuaan liitettiin myös aiemmin saksalaisten hallinnoima Memelin alue. Siinä rajansiirtoa voisi verrata vuoden 1812 Vanhan Suomen (eli Viipurin läänin) palautukseen Suomelle. Liettua ei kuitenkaan voisi olla aluevaatimusten kohteena: Memelin alueella ei ole valtiollista aluetta (se ei historiallisesti suinkaan ole Saksan Liittotasavaltaa vaikka sillä saksalaiset juuret onkin). Yhtä vähän vanha Itäinen Puola laajoine vähemmistöineen (liettualaiset, juutalaiset) voisi enää muuttua puolalaiseksi. Liettua oli muuten 1300-luvulla Euroopan suurin imperiumi.
Puola tuskin voi vaatia lisää alueita tai rajansiirtoja, koska se on rajakysymyksissä kuin veitsenterällä: maata yksinkertaisesti siirrettiin länteen. Se menetti juutalaisen, liettualaisen, ukrainalaisen ja valkovenäläisen itäosansa ja sai saksalaisen, nykyisen länsiosansa. Puola on kuitenkin maailman homogeenisimpiä itsenäisiä valtioita: se on 98-prosenttisesti puolalainen. Onko Puolalla ongelma?
Saksa sai 1989 takaisin venäläisten miehittämän Itä-Saksan mutta ei Puolan hallussa olevia alueita, eikä Itä-Preussia. Saksa poikkeaa monista muista Euroopan maista siinä, että se on yhdistetty liittotasavalta. Saksa voi siis olla melkein mitä vaan: kysymys on ollut siitä, tuleeko saksalainen Itä-Preussi yhdistää tähän liittotasavaltaan, tai Tsekkoslovakian sudeettialueet? Tai Itävalta? Nämä kysymykset eivät ole suinkaan niin kuolemanvakavia kuin mitä monet sotahistorian tulkitsijat väittävät. Italiassa on muuten samanlainen historia. Nyt Pohjoinen Italia haluaisi irtautua eteläisestä. Mielenkiintoisia kysymyksiä mutta ei millään tavalla liity tai kosketa Suomen Karjalan kysymystä.
Ukraina on saanut alueita Puolalta, Romanialta (tai oikeastaan Bukovinalta) ja Venäjältä (Krimin niemimaa). Itäisen Puolan alueiden siirtyminen Ukrainaan tai Valko-Venäjään voi vaikuttaa Puolan kannalta ikävältä, mutta sitä ei voi verrata Suomen Karjalan alueiden liittämistä Venäjään. Kun Suomi ja itäinen Puola sekä koko Ukraina ovat kaikki kuuluneet Venäjän keisarilliseen imperiumiin, ainoastaan Suomen Karjala näistä on nyt Venäjän hallussa. Suomi, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat kaikki samassa kastissa: Venäjän imperiumista irtautuneita uusia valtioita. Näistä Ukraina on saanut alueen Venäjältä, joten Ukrainan hallussa olevaa Krimin niemimaata ei voi verrata Suomeen, ellei Venäjä anasta sitä väkivallalla Ukrainalta ja takavarikoi kaikkia Krimin niemimaan karttoja pois Ukrainalta. Suuri ero on myös kielisuhteissa: Krimin nimiemaan asutus on vahvasti venäjänkielistä, kun taas Suomen Karjala oli 98-prosenttisesti suomenkielinen vuonna 1939.
Unkari oli Itävallan kanssa suuren eurooppalaisen imperiumin johtavia mahteja. Unkari menetti ensimmäisen maailmansodan seurauksena laajoja alueita, mutta onko tilanne verrattavissa Suomeen? Ei ole. Unkari oli muiden kansojen alueita hallussa pitävä imperiumi, samoin kuin Venäjä. Suomi ja esimerkiksi Slovakia ovat uusia valtioita, jotka ovat irtautuneet isommasta kokonaisuudesta, Slovakia ensin Itävalta-Unkarin keisarikunnasta ja äskettäin Tsekkoslovakiasta. Jos Unkari lähtisi aseellisesti anastamaan Slovakian parhaita seutuja, asuttaisi sinne unkarilaisia, takavarikoisi slovakeilta alueen kartat ja maksattaisi vielä Slovakialta sotakorvaukset, silloin vertailukohta Suomen Karjalaan löytyisi.
Mikä sitten tekee Suomen Karjalasta ainutlaatuisen tapahtuman?
Vastaus on yksinkertainen:
1) Suomi on ainoa emämaastaan irtautunut uusi valtio, jonka laillisia, tunnustettuja ja suvereeneja alueita on entinen emämaa vaatinut itselleen, niitä ottanut väkivallalla ja samalla rikkonut kahdenkeskiset rajasopimukset ja hyökkäämättömyyssopimukset.
2) Venäjä on ainoa entinen tai nykyinen imperiumi, joka on pitänyt hallussaan vieraiden kansojen ikiaikaisia alueita, josta on itsenäistynyt uusia valtioita, joiden itsenäisyyden se on ensin tunnustanut (vuonna 1991 se tunnusti 14 uutta valtiota, Suomi tunnustettiin 1917), mutta joiden alueita se tunnustuksensa jälkeen anastanut. Itse asiassa ainoa anastuksen kohde on Suomi, jolloin Suomi on edelleen ollut itsenäinen valtio, mutta alueita entiselle emämaalleen menettänyt.
Gustav Hägglundille tiedoksi: maailmalla on vain yksi sellainen itsenäinen uusi valtio, jonka laillisia alueita on entinen emämaa siirrellyt itselleen, samalla kuin itsenäinen uusi valtio on pysynyt itsenäisenä.
Suomen Karjala on ainoa tapaus laatuaan. Karjalaa tulee tarkastella ainutlaatuisena kysymyksenä. Karjalan kokemaa katastrofia ei voi "lieventää" sen perusteella, että jossakin muualla on "99 muuta tapausta", joita ei voisi korjata. Mitään sataa tapausta ei ole olemassakaan.
Ei sataa tapausta. Vain yksi. Karjala.
Maailmassa on noin sata vastaavaa kysymystä, joihin voisi liittyä rajojen tarkistuksia.
Sitaatti ei ole tarkka mutta asiasisältö vastaa sanottua. Sata tapausta.
Onkohan?
Aloitetaan Afrikasta. Afrikan Unioni on tehnyt periaatepäätöksen siitä, että maiden rajoja ei siirrellä. Silti Afrikan valtioiden rajat kulkevat heimojen asuinalueiden halki mennen tullen. Pitäisikö siis Afrikassa tehdä rajansiirtoja jostakin muusta syystä kuin heimojen asuinalueiden perusteella? Onko jokin valtio anastanut samalla tavalla alueita kuin mitä Venäjä teki Suomen alueiden suhteen? Ainoastaan yksi itsenäinen valtio on irtautunut toisesta valtiosta: Eritrea Etiopiasta. Näiden maiden välillä on rajaristiriitoja, joten Afrikasta löytyy ainakin yksi tapaus. Namibia on irtautunut Etelä-Afrikan tasavallasta, mutta ainakaan minä en ole kuullut rajansiirtovaatimuksista puolin enkä toisin.
Amerikan mantereilla ainakin Guatemala on vaatinut aiemmin brittiläiseen imperiumiin kuulunutta Belizeä, mutta Belize ei ole irtautunut Guatemalasta vaan molemmat valtiot ovat olleet imperialismin uhreja, Guatemala Espanjan ja Belize Britannian. Perulla ja Ecuadorilla on myös ollut joitakin ristiriitoja, mutta molemmat maat ovat olleet Espanjan imperiumin alla. Vertailu Suomen alueiden anastamiseen Venäjälle siis ontuu. Intiaanien, alkuperäisasukkaiden kohtalo on toki karmea, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Amerikan mantereen valtiot, jopa Venäjän alun perin valloittama Alaska, ovat Suomen tavoin irtautuneet eurooppalaisesta emämaastaan ja julistautuneet itsenäisiksi.
Aasiassa on rajoja siirrelty Thaimaan ja Malesian ja Thaimaan ja Kambodzhan välillä mutta ei tietääkseni enää sataan vuoteen. Itä-Timor on äskettäin irtautunut Indonesiasta, mutta rajoja ei ole sen jälkeen siirrelty eikä mitään perusteltuja vaatimuksia ole esitetty. Ainoat hieman Suomen Karjalan tapausta muistuttavat tapaukset liittyvät, ei ehkä yllättäen, Venäjään. Kiinalta Venäjä valloitti jo kauan sitten Mantsurian itäosat. Japanilta Venäjä anasti Sahalinin saaren eteläosan ja koko Kuriilien saariryhmän. Japani kuitenkin vaatii ainoastaan neljää Kuriilien saarista. Suomen status poikkeaa kuitenkin täysin sekä ikivanhan Japanin keisarikunnan ja vielä vanhemman Kiinan statuksesta. Suomi on Venäjästä irtautunut ja tunnustuksen saanut uusi valtio. Japani on vanha keisarikunta, joka ei koskaan ole tarvinnut mitään tunnustuksia Venäjältä saatikka muultakaan valtiolta. Sen olemassaolo perustuu keskeytyksettömään omaan hallintoon aikojen alusta alkaen. Sama koskee käytännössä Kiinaa. Edes Brittiläinen imperiumi ei sanellut Kiinan olemassaoloa. Hongkong palautettiin sopimuksen mukaan ilman sotia, samoin Portugal irtautui Macaosta ilman valituksia. Kiina on valtiona maailman vanhempia. Sen rajat ovat vaihdelleen kuninkaiden ja keisarien sotaonnen mukaan, ei minkään sopimuksen, tunnustuksen tai allekirjoitusten mukaan.
Eurooppa on nähnyt eniten rajansiirtoja 1900-luvulla, enimmäkseen juuri sodanaloittaja Stalinin vaatimusten mukaisesti. Tapauksia on niin paljon, että on syytä keskittyä itäiseen Eurooppaan.
Viro on itsenäistynyt vuonna 1991 eikä sen jälkeen ole joutunut siirtelemään rajojaan saatikka evakuoimaan omia kansalaisiaan tai luovuttamaan kaikkia karttojaan Venäjälle. Viro myös itsenäistyi 1920, mutta se menetti itsenäisyytensä 1940. Viro siirrettiin kokonaisuudessaan punaimperialistisen Venäjän (Neuvostoliiton) osaksi. Viron rajansiirrot tapahtuivat siten Neuvostoliiton sisällä. Asiaa voisi karkeasti verrata Ranskan Länsi-Afrikan valtioiden rajojen siirtelyihin siirtomaavallan aikana: koko alue oli Ranskan hallussa, joten sisäisten rajojen siirrot eivät olleet dramaattisia. Viron asukkaiden kohtaloa punaisen fasismin uhreina ei tietenkään voi vähätellä, mutta jos puhutaan rajoista, Viron tilanne on täysin toinen kuin Suomen: Vuonna 1920 Viro laajentui Narvajoen itäpuolelle. Tämä alue siirrettiin Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan alueeksi sen jälkeen, kun Viro oli kokonaisuudessan liitetty Neuvostoliittoon. Ratkaiseva ero Suomen Karjalaan on kuitenkin tämä: Viron asukkaat olivat saman valtion alueella, vaikka Jaaninlinnan (Ivangorod) alue olikin yhtäkkiä hallinnollisesti Venäjän aluetta. Sama koskee Petserinmaata. Virolaisilla oli siis vuosikymmeniä aikaa hoitaa tarvittavat toimenpiteet Neuvostoliiton sisäisen rajansiirron takia.
Latvia on samanlainen tapaus kuin Viro. Abrene oli Latvian osa ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Kun Latvia siirrettiin kokonaan osaksi Neuvostoliittoa, Abrene siirtyi naapurineuvostotasavallan alueeksi mutta Abrene silti säilyi samojen valtakunnanrajojen sisäpuolella kuin muu Latvia. Kun Latvia itsenäistyi Neuvostoliitosta 1991, sen rajat olivat samat kuin viimeisten 40 vuoden aikana. Kun Suomi itsenäistyi 1917, Suomen rajat olivat samat kuin viimeisten 40 vuoden aikana. Latvian alueita ei vuoden 1991 jälkeen ole siirretty Venäjän osaksi. Sen sijaan Suomen alueita siirrettiin, vain noin 22 vuotta itsenäistymisen jälkeen. Toisaalta Latvia on ollut itsenäinen vasta noin 17 vuotta, joten tulevaisuudessa Venäjän liikkeitä täytyy seurata myös Latvian rajoilla!
Liettua on poikkeuksellisesti saanut lisää alueita 1900-luvulla, eikä se ole menettänyt mitään alueita Venäjälle. Liettuan pääkaupunki Vilna ehti olla osa itäistä Puolaa, joka Molotov-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirjassa oli "Neuvostoliiton etupiiriä". Koska Liettua sitten siirtyi Neuvostoliiton osaksi, itäisen Puolan nämä alueet liitettiin Liettuan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Liettuaan liitettiin myös aiemmin saksalaisten hallinnoima Memelin alue. Siinä rajansiirtoa voisi verrata vuoden 1812 Vanhan Suomen (eli Viipurin läänin) palautukseen Suomelle. Liettua ei kuitenkaan voisi olla aluevaatimusten kohteena: Memelin alueella ei ole valtiollista aluetta (se ei historiallisesti suinkaan ole Saksan Liittotasavaltaa vaikka sillä saksalaiset juuret onkin). Yhtä vähän vanha Itäinen Puola laajoine vähemmistöineen (liettualaiset, juutalaiset) voisi enää muuttua puolalaiseksi. Liettua oli muuten 1300-luvulla Euroopan suurin imperiumi.
Puola tuskin voi vaatia lisää alueita tai rajansiirtoja, koska se on rajakysymyksissä kuin veitsenterällä: maata yksinkertaisesti siirrettiin länteen. Se menetti juutalaisen, liettualaisen, ukrainalaisen ja valkovenäläisen itäosansa ja sai saksalaisen, nykyisen länsiosansa. Puola on kuitenkin maailman homogeenisimpiä itsenäisiä valtioita: se on 98-prosenttisesti puolalainen. Onko Puolalla ongelma?
Saksa sai 1989 takaisin venäläisten miehittämän Itä-Saksan mutta ei Puolan hallussa olevia alueita, eikä Itä-Preussia. Saksa poikkeaa monista muista Euroopan maista siinä, että se on yhdistetty liittotasavalta. Saksa voi siis olla melkein mitä vaan: kysymys on ollut siitä, tuleeko saksalainen Itä-Preussi yhdistää tähän liittotasavaltaan, tai Tsekkoslovakian sudeettialueet? Tai Itävalta? Nämä kysymykset eivät ole suinkaan niin kuolemanvakavia kuin mitä monet sotahistorian tulkitsijat väittävät. Italiassa on muuten samanlainen historia. Nyt Pohjoinen Italia haluaisi irtautua eteläisestä. Mielenkiintoisia kysymyksiä mutta ei millään tavalla liity tai kosketa Suomen Karjalan kysymystä.
Ukraina on saanut alueita Puolalta, Romanialta (tai oikeastaan Bukovinalta) ja Venäjältä (Krimin niemimaa). Itäisen Puolan alueiden siirtyminen Ukrainaan tai Valko-Venäjään voi vaikuttaa Puolan kannalta ikävältä, mutta sitä ei voi verrata Suomen Karjalan alueiden liittämistä Venäjään. Kun Suomi ja itäinen Puola sekä koko Ukraina ovat kaikki kuuluneet Venäjän keisarilliseen imperiumiin, ainoastaan Suomen Karjala näistä on nyt Venäjän hallussa. Suomi, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat kaikki samassa kastissa: Venäjän imperiumista irtautuneita uusia valtioita. Näistä Ukraina on saanut alueen Venäjältä, joten Ukrainan hallussa olevaa Krimin niemimaata ei voi verrata Suomeen, ellei Venäjä anasta sitä väkivallalla Ukrainalta ja takavarikoi kaikkia Krimin niemimaan karttoja pois Ukrainalta. Suuri ero on myös kielisuhteissa: Krimin nimiemaan asutus on vahvasti venäjänkielistä, kun taas Suomen Karjala oli 98-prosenttisesti suomenkielinen vuonna 1939.
Unkari oli Itävallan kanssa suuren eurooppalaisen imperiumin johtavia mahteja. Unkari menetti ensimmäisen maailmansodan seurauksena laajoja alueita, mutta onko tilanne verrattavissa Suomeen? Ei ole. Unkari oli muiden kansojen alueita hallussa pitävä imperiumi, samoin kuin Venäjä. Suomi ja esimerkiksi Slovakia ovat uusia valtioita, jotka ovat irtautuneet isommasta kokonaisuudesta, Slovakia ensin Itävalta-Unkarin keisarikunnasta ja äskettäin Tsekkoslovakiasta. Jos Unkari lähtisi aseellisesti anastamaan Slovakian parhaita seutuja, asuttaisi sinne unkarilaisia, takavarikoisi slovakeilta alueen kartat ja maksattaisi vielä Slovakialta sotakorvaukset, silloin vertailukohta Suomen Karjalaan löytyisi.
Mikä sitten tekee Suomen Karjalasta ainutlaatuisen tapahtuman?
Vastaus on yksinkertainen:
1) Suomi on ainoa emämaastaan irtautunut uusi valtio, jonka laillisia, tunnustettuja ja suvereeneja alueita on entinen emämaa vaatinut itselleen, niitä ottanut väkivallalla ja samalla rikkonut kahdenkeskiset rajasopimukset ja hyökkäämättömyyssopimukset.
2) Venäjä on ainoa entinen tai nykyinen imperiumi, joka on pitänyt hallussaan vieraiden kansojen ikiaikaisia alueita, josta on itsenäistynyt uusia valtioita, joiden itsenäisyyden se on ensin tunnustanut (vuonna 1991 se tunnusti 14 uutta valtiota, Suomi tunnustettiin 1917), mutta joiden alueita se tunnustuksensa jälkeen anastanut. Itse asiassa ainoa anastuksen kohde on Suomi, jolloin Suomi on edelleen ollut itsenäinen valtio, mutta alueita entiselle emämaalleen menettänyt.
Gustav Hägglundille tiedoksi: maailmalla on vain yksi sellainen itsenäinen uusi valtio, jonka laillisia alueita on entinen emämaa siirrellyt itselleen, samalla kuin itsenäinen uusi valtio on pysynyt itsenäisenä.
Suomen Karjala on ainoa tapaus laatuaan. Karjalaa tulee tarkastella ainutlaatuisena kysymyksenä. Karjalan kokemaa katastrofia ei voi "lieventää" sen perusteella, että jossakin muualla on "99 muuta tapausta", joita ei voisi korjata. Mitään sataa tapausta ei ole olemassakaan.
Ei sataa tapausta. Vain yksi. Karjala.
perjantai 12. joulukuuta 2008
Karjala - mikä Karjala?
Karjala on maantieteellinen alue.
Karjala ei ole "mennyttä aikaa", "nostalgiaa" tai "elämöintiä".
Karjalan voi helposti jakaa kolmeen historiallisesti ja leimallisesti erilaiseen alueeseen.
1) Suomen alueella olevat kaksi maakuntaa, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala. Nämä maakunnat eivät millään tavalla kuulu tämän blogin piiriin.
2) Suomen tasavallan väkivallan ja aggression seurauksena uhkavaatimusten takia pakolla luovutettu alue. Tämä Karjala on tämän blogin keskeisin maantieteellinen alue: luovutettu Karjala tai "palautettava Karjala".
3) Itäinen Karjala, Itä-Karjala, Venäjän Karjala. Etnisen karjalaisen heimon (tai heimojen) ikiaikaisesti asuttama alue, joka on käytännössä aina ollut osa joko Venäjää tai Neuvostoliittoa. Itä-Karjalan maantieteellinen alue on mukana blogin tarkastelussa mutta vain sekundäärisesti.
LUOVUTETUN KARJALAN MÄÄRITELMÄ
Luovutettua Karjalaa voi määritellä eri tavoin. Tässä hallinnollinen määritelmä:
- 3 kaupunkia
- 2 kauppalaa
- 39 kokonaan luovutettua kuntaa
- 19 osittain luovutettua kuntaa.
Pinta-alaltaan Karjala voidaan määritellä näin:
Pakkoluovutetun Karjalan kokonaispinta-ala: 26 915,18 km2
josta
Viipurin läänin alueet: 24 738,82 km2
Kuopion läänin alueet: 2 176,36 km2
Maapinta-alaa pakkoluovutettiin seuraavasti:
Viipurin läänistä: 22 973,34 km2
Kuopion läänistä: 2 007,63 km2
Nykyisen hallinnon perusteella Karjala voidaan luokitella kolmeen ryhmään:
Leningradin oblastin Karjala (enin osa Karjalan Kannasta)
Pietarin kaupungin hallinnoima Karjala (Terijoki, osia Uudestakirkosta)
Karjalan tasavallan Karjala (Laatokan Karjala ja Raja-Karjala)
Karjala ei ole "mennyttä aikaa", "nostalgiaa" tai "elämöintiä".
Karjalan voi helposti jakaa kolmeen historiallisesti ja leimallisesti erilaiseen alueeseen.
1) Suomen alueella olevat kaksi maakuntaa, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala. Nämä maakunnat eivät millään tavalla kuulu tämän blogin piiriin.
2) Suomen tasavallan väkivallan ja aggression seurauksena uhkavaatimusten takia pakolla luovutettu alue. Tämä Karjala on tämän blogin keskeisin maantieteellinen alue: luovutettu Karjala tai "palautettava Karjala".
3) Itäinen Karjala, Itä-Karjala, Venäjän Karjala. Etnisen karjalaisen heimon (tai heimojen) ikiaikaisesti asuttama alue, joka on käytännössä aina ollut osa joko Venäjää tai Neuvostoliittoa. Itä-Karjalan maantieteellinen alue on mukana blogin tarkastelussa mutta vain sekundäärisesti.
LUOVUTETUN KARJALAN MÄÄRITELMÄ
Luovutettua Karjalaa voi määritellä eri tavoin. Tässä hallinnollinen määritelmä:
- 3 kaupunkia
- 2 kauppalaa
- 39 kokonaan luovutettua kuntaa
- 19 osittain luovutettua kuntaa.
Pinta-alaltaan Karjala voidaan määritellä näin:
Pakkoluovutetun Karjalan kokonaispinta-ala: 26 915,18 km2
josta
Viipurin läänin alueet: 24 738,82 km2
Kuopion läänin alueet: 2 176,36 km2
Maapinta-alaa pakkoluovutettiin seuraavasti:
Viipurin läänistä: 22 973,34 km2
Kuopion läänistä: 2 007,63 km2
Nykyisen hallinnon perusteella Karjala voidaan luokitella kolmeen ryhmään:
Leningradin oblastin Karjala (enin osa Karjalan Kannasta)
Pietarin kaupungin hallinnoima Karjala (Terijoki, osia Uudestakirkosta)
Karjalan tasavallan Karjala (Laatokan Karjala ja Raja-Karjala)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)