Päättynyt vuosi oli tyydyttävä, jos sitä arvioidaan sananvapauden ja keskustelun avoimuuden osalta. Tilanne parani joulukuussa, kun Yleisradio kunnostautui näyttämällä melkeinpä päivittäin dokumentteja Karjalasta. Useissa näistä puhuttiin avoimesti myös Karjalan palautuksesta, puolesta ja vastaan.
Sen sijaan painettu media, etenkin Helsingin Sanomat, vaikeni suomettuneeseen tyyliinsä koko aiheesta.
Vuoden aikana jatkettiin vielä keskustelua siitä, mitä Mauno Koivisto halusi ja mitä uuden Venäjän johto halusi Karjalan suhteen vuonna 1991. Keskustelussa vuonna 2007 oli saatu todisteet siitä, että Koivisto sai lähestymistä mutta esti Karjalan palautuskeskustelun etenemisen.
Kielteinen keskustelukulttuuri liittyy jatkosotaan. Kansakunnalla olisi oleellisempiakin kysymyksiä kuin jatkosodan yksityiskohdat. Silti presidentin kutsumaa foorumia myöten kansallinen itseruoskinta halusi päätyä lopputulokseen, jossa demokraattinen ja Karjalansa juuri menettänyt Suomi sotikin pyrkien natsien sodanpäämääriin.
Myönteisenä aiheena keskustelussa oli aikansa lakia rikkonen sotatuomionäytelmän tuomioiden purkaminen. Korkein Hallinto-oikeus väittä purkamista mahdottomaksi, mutta asiasta kuitenkin keskusteltiin. Toistaiseksi kansakunta tuomitsi itse itsensä, vaikka valvontakomissiota tai Neuvostoliittoa ei enää ole.
Korkealla tasolla Karjalaa käsiteltiin myös uuden ulkoministerin Alexander Stubbin myötä. Kävi ilmi, että hänen isänsä Göran Stubb oli asunut Käkisalmen kaupungissa (osoitteessa Vuorikatu 4). Perhe oli tullut Käkisalmeen Viipurista. Stubb ei kuitenkaan antanut Karjalan palautuksen suhteen myönteisiä kannanottoja.
Karjala-keskustelua ylläpiti säännöllisesti sekä ProKarelia että Aluepalautus.
ProKarelia jatkoi keskustelua taustoituksella - suomalaisen itsesensuurin pohtimisella. Toinen linjaus oli Venäjän nykytilan pohdinta, usein kriittisin äänenpainoin.
ProKarelia julkaisi uuden kirjan: Karjalan palautus kuin takku tukassa. Kirjaa arvioidaan tässä blogissa lähiaikoina.
Aluepalautus oli astetta räväkämpi lausunnoissaan. Kaksi merkittävää uutispommia lähti Aluepalautuksen suunnalta:
- Se oli julkistamassa valtausta Suomen ja Viron aluevesien yhtymäalueella. Valtaus oli teknisesti mahdollinen lain vaatimalla 5000 euron talletuksella. Valtaus jätettiin mediassa lähes huomiotta, ja sen todenperäisyyttä jopa epäiltiin. Valtauksen syyksi epäiltiin Nord Stream -kaasuputken rakentamisen estämishalua. Toisaalta juuri tätä perustetta epäiltiin syyksi siihen, että valtaus käytännössä vaiettiin mediassa.
- Aluepalautus sai uhkauksen venäläiseltä äärijärjestöltä. Uhkaukseen kuului vaatimus "rauhoittua" ja lopettaa aluepalautuksen vaatiminen. Vaatimusta vahvistettiin kaukasialaisen iskuryhmällä. Aluepalautus otti yhteyttä Suomen poliisilaitokseen ja väitti tulleensa terroristiuhkauksen kohteeksi. Poliisi ei ottanut asiaa käsitelläkseen. Oliko kyseessä suomettunut Venäjän pelko (Venäjältä tulevien uhkausten asettaminen tärkeysjärjestyksessä korkeammalle tasolle kuin Suomen kansalaisten turvallisuuden suojeleminen)?.
Samaan aikaan laillisia keinoja käytettiin edistämään pakkoluovutetun alueen yksittäisten tonttien palauttamista. Asiaa ajava Kari Silvennoinen vei asian Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Myöhemmin annettu tuomio oli pettymys.
Karjalan Liitto jatkoi pysähtyneisyyden aikaansa valitsemalla jälleen hallituspuolueen kansanedustajan jatkamaan toimintaansa. Liittoa on syytetty siitä, että se keskittyy "karjalanpiirakoihin, kansantanhuihin ja kyykkään" eikä Karjalan alkuperäisasukkaiden ihmisoikeuksien ajamiseen.
Vuonna 2008 suomalaiset saivat mahdollisuuden keskustella Karjalasta vain harvoilla siihen erikoistuneilla nettisaiteilla. Suomi24-keskustelu on jo vuosien ajan ollut silkkaa keskustelun terrorisoimista. ProKarelia ja myös Helsingin Sanomien Karjala-keskustelua jatkanut "kestoaiheet" on jo aiemmin lakkautettu.
Keskustelua häiritsee venäläisistä äärilaitaa edustavista suunnista tuleva disinformaatio, jopa pelottelu. Samassa hengessä keskustelua haittaa suomettuneet äänenpainot, jotka korostavat Suomen syyllisyyttä jatkosodassa, ja siten ainakin teoreettista Neuvostoliiton oikeutusta anastaa itsenäiseltä valtiolta tämän laillisia alueita haltuunsa.
Karjala-kysymyksen "onneksi" kansainvälinen talous joutui vakavaan taantumaan. Öljyn ja muiden raaka-aineiden (kaasua lukuun ottamatta) hinnat suorastaan romahtivat. Venäjä oli ehtinyt hintojen ollessa huipussaan osoittaa luonteensa uhittelevana, pullistelevana ja yhä uusia vaatimuksia esittävänä häirikkönä. Öljyn hinnanlasku eittämättä tulee rauhoittamaan Venäjää ainakin jollakin tasolla. Venäjä joutuu etsimään ratkaisuja ongelmiin, eikä enää pelkästään luomaan ongelmia. Karjalan palautus voisi olla sellainen myönnytys kansainväliselle yhteisölle, jolla Venäjä pyrkisi "ostamaan" muita, sille tärkeämpiä etuja.
Vuoden 2009 edetessä seurataan Karjalakeskustelua tiiviisti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stubb. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stubb. Näytä kaikki tekstit
torstai 1. tammikuuta 2009
tiistai 16. joulukuuta 2008
Karjala dokumenteissa
Tänään 16.12. Yleisradio kunnostautui esittämällä kaksi pitkää dokumenttia televisiossa. Ensin FST5:n klo 18.30 Greger Grönqvistin Viipuri-dokumentti Karjalaisten kolme kaupunkia, ja sitten YLEn TV2:n klo 22.05 K.J. kosken sekä Illume Oy:n ja Pentti Veijalaisen dokumentti Unelmana Karjala.
Molemmat dokumentit olivat erinomaisia. Kuvamateriaalia oli sotia edeltävältä ajalta sekä hyvänä kontrastina tuoreita kuvia. Viipuri-dokumentin kiinnostavuutta lisäsi tunnettujen henkilöiden esiintyminen ohjelmassa: nykyinen ulkoministeri valokuvasi Kiiskilän kartanon sisätiloja, ja kenraali Gustav Hägglund filosofoi Viipurin linnan tornissa.
Koska ollaan Suomessa, dokumenteissa esiintyi tyypillistä propagandaa, osittain joka valheellista ja Suomea häpäisevää.
Etenkin Unelmana Karjala syyllistyi "keskitysleiri"-korttiin. Tosiasiana voidaan pitää, että Petroskoissa ylläpidettiin leirejä, joita ilman sotien jälkeistä negatiivista konnotaatiota kutsuttiin keskitysleireiksi. Mutta dokumentin teema oli luovutettu Karjala, ja etenkin Kurkijoki. Kuitenkaan kukaan tai mikään muu taho ei ole väittänyt, että luovutetun Karjalan alueelta löytyneitä venäläisiä olisi pidetty "keskitysleireillä" jatkosodan aikana. Ohimennen mainittu syytös ei saanut taustaukseen faktoja.
Vielä omituisempi oli dokumentissa esitetty pohdiskelu siitä, että maata ei voi omistaa. Että yhtä hyvin voisi Karjala olla "saksalaisten... tai englantilaisten" omaa maata. Tämähän on täysin uutta teoriaa. Karjalahan voi kuulua ainoastaan sille itsenäistyneelle valtiolle, jonka itsenäisyyden on entinen emämaa tunnustanut, tai sitten sille roistovaltiolle, joka sen on väkivallalla ja uhkauksin itselleen anastanut.
Karjalaisten kolme kaupunkia käsitteli Karjalan palautusta monella eri suulla. Viipurin lähellä asuva "Mikko" Kostomolov paljasti, että hän olisi kannattanut Karjalan palautusta perestroikan aikana ja 1990-luvulla "mutta ei enää". Gustav Hägglund tuomitsi Stalinin alueanastuksen rikoksena ja vaati rangaistusta. Toinen suomalainen tunnusti Karjalan palautuksen oikeutuksen mutta pahoitteli, että Karjalasta ei Suomessa olla yleisesti kiinnostuneita. Hän kuitenkin sanoi painokkaasti "Ei!", kun hän totesi Karjalan 300 000 asukkaan tulevan suomalaisten kustannettaviksi.
Valitettavasti tällaiset heitot ovat populismia. Todellisuudessa nämä kysymykset pitää arvioida analyyttisesti. Palaan näihin kysymyksiin tuonnempana.
Unelmana Karjala paljasti paljon uusia tietoja. Suomalaisten väitettiin käyneen sotien jälkeen rajan yli omilla kotitaloillaan salaa. Siitä ei tietenkään ole Suomen puolella kerrottu mitään, koska se on ollut rikos molemmissa maissa.
Kiinnostava tieto oli se, mitä miehitetyn alueen asuttamiseen pyrkiville asukkaille luvattiin:
Nyt vanhukset muistelivat saapumistaan kielteisesti. Haikeutta oli äänessä, kun muisteltiin kolhoosien rakentamista. Nyt kuitenkin tunnelmat olivat apeita: kaikki on lopussa, kaikki on rikottu. "Me löimme kaiken ranttaliksi", tunnustaa vanha venäläismies Karjalassa.
Myös Karjalaisten kolme kaupunkia kritisoi Viipurin nykyistä tilaa, vaikka yksittäisten rakennusten korjaus tai uudisrakentaminen tunnustetaan.
Molemmat dokumentit paljastavat, että Karjala on edelleen avoin haava, surun ja harmin generaattori. Ei ihme, että monet haluavat kääntää kokonaan selkänsä tälle ongelmalle, mutta yhtä lailla Karjala innostaa ottamaan selvää, keskustelemaan ja näkemään visioita.
Tämä blogi omalta osaltaan tulee osallistumaan Karjala-keskusteluun.
Molemmat dokumentit olivat erinomaisia. Kuvamateriaalia oli sotia edeltävältä ajalta sekä hyvänä kontrastina tuoreita kuvia. Viipuri-dokumentin kiinnostavuutta lisäsi tunnettujen henkilöiden esiintyminen ohjelmassa: nykyinen ulkoministeri valokuvasi Kiiskilän kartanon sisätiloja, ja kenraali Gustav Hägglund filosofoi Viipurin linnan tornissa.
Koska ollaan Suomessa, dokumenteissa esiintyi tyypillistä propagandaa, osittain joka valheellista ja Suomea häpäisevää.
Etenkin Unelmana Karjala syyllistyi "keskitysleiri"-korttiin. Tosiasiana voidaan pitää, että Petroskoissa ylläpidettiin leirejä, joita ilman sotien jälkeistä negatiivista konnotaatiota kutsuttiin keskitysleireiksi. Mutta dokumentin teema oli luovutettu Karjala, ja etenkin Kurkijoki. Kuitenkaan kukaan tai mikään muu taho ei ole väittänyt, että luovutetun Karjalan alueelta löytyneitä venäläisiä olisi pidetty "keskitysleireillä" jatkosodan aikana. Ohimennen mainittu syytös ei saanut taustaukseen faktoja.
Vielä omituisempi oli dokumentissa esitetty pohdiskelu siitä, että maata ei voi omistaa. Että yhtä hyvin voisi Karjala olla "saksalaisten... tai englantilaisten" omaa maata. Tämähän on täysin uutta teoriaa. Karjalahan voi kuulua ainoastaan sille itsenäistyneelle valtiolle, jonka itsenäisyyden on entinen emämaa tunnustanut, tai sitten sille roistovaltiolle, joka sen on väkivallalla ja uhkauksin itselleen anastanut.
Karjalaisten kolme kaupunkia käsitteli Karjalan palautusta monella eri suulla. Viipurin lähellä asuva "Mikko" Kostomolov paljasti, että hän olisi kannattanut Karjalan palautusta perestroikan aikana ja 1990-luvulla "mutta ei enää". Gustav Hägglund tuomitsi Stalinin alueanastuksen rikoksena ja vaati rangaistusta. Toinen suomalainen tunnusti Karjalan palautuksen oikeutuksen mutta pahoitteli, että Karjalasta ei Suomessa olla yleisesti kiinnostuneita. Hän kuitenkin sanoi painokkaasti "Ei!", kun hän totesi Karjalan 300 000 asukkaan tulevan suomalaisten kustannettaviksi.
Valitettavasti tällaiset heitot ovat populismia. Todellisuudessa nämä kysymykset pitää arvioida analyyttisesti. Palaan näihin kysymyksiin tuonnempana.
Unelmana Karjala paljasti paljon uusia tietoja. Suomalaisten väitettiin käyneen sotien jälkeen rajan yli omilla kotitaloillaan salaa. Siitä ei tietenkään ole Suomen puolella kerrottu mitään, koska se on ollut rikos molemmissa maissa.
Kiinnostava tieto oli se, mitä miehitetyn alueen asuttamiseen pyrkiville asukkaille luvattiin:
- 5000 ruplaa
- ilmainen kuljetus perille
- kolme paria huopakenkiä
- yksi lehmä
- kolme lammasta
- kymmenen kanaa
- muonaa kymmeneksi päiväksi
- ilmainen (!) talo
- velat ja verot anteeksi
Nyt vanhukset muistelivat saapumistaan kielteisesti. Haikeutta oli äänessä, kun muisteltiin kolhoosien rakentamista. Nyt kuitenkin tunnelmat olivat apeita: kaikki on lopussa, kaikki on rikottu. "Me löimme kaiken ranttaliksi", tunnustaa vanha venäläismies Karjalassa.
Myös Karjalaisten kolme kaupunkia kritisoi Viipurin nykyistä tilaa, vaikka yksittäisten rakennusten korjaus tai uudisrakentaminen tunnustetaan.
Molemmat dokumentit paljastavat, että Karjala on edelleen avoin haava, surun ja harmin generaattori. Ei ihme, että monet haluavat kääntää kokonaan selkänsä tälle ongelmalle, mutta yhtä lailla Karjala innostaa ottamaan selvää, keskustelemaan ja näkemään visioita.
Tämä blogi omalta osaltaan tulee osallistumaan Karjala-keskusteluun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)